Klassinen noitavainonäytelmä valkokankailla ensi viikolla

Hobitti-tähti Richard Armitagen ja nuoren nousevan näyttelijättären, Samantha Colleyn tähdittämä Arthur Millerin näytelmä The Crucible saa ensi-iltansa Suomen valkokankailla ensi viikolla.

Haastattelu: Niko Ikonen

The Crucible on ajaton näytelmä rakkaudesta, hyväksikäytöistä, valheista ja katkeransuloisesta kostosta. Se on myös tarina ihmisluonteesta, ihmisyydestä ja vainosta sekä vainon aiheuttamasta hysteriasta.

DigitalTheatren taltioima, The Old Vic -teatterissa esitetty The Crucible on upea kokemus, joka vetää vertoja mille tahansa draamaelokuvalle. Erityisesti näyttelijäsuoritukset ovat järisyttävän hienoja.

Episodi haastatteli Samantha Colleya, joka näyttelee Salemin noitavainojen pääarkkitehtiä, teinityttö Abigail Williamsia.

Arthur Millerin The Crucible on erinomainen näytelmä, ja olikin upeata seurata näyttelijöiden erinomaisia suorituksia. En oikeastaan edes huomannut näytelmän pituutta (190min) tämän takia – Kuinka päädyit The Crucibleen ja kuinka sait yhden näytelmän päähenkilön, Abigail Williamsin roolin?

Kiitos hyvin paljon! Olen erittäin iloinen, että pidit siitä. Olin vielä draamakoulussa, kun agenttini lähetti minut ensimmäiseen ammattimaiseen koe-esiintymiseeni The Old Vic -teatteriin Maggie Lunnin luokse. Tämän jälkeen näytelmän ohjaaja Yaël Farber piti minulle koe-esiintymisen. Suureksi ilokseni hän pestasi minut Abigailin rooliin. Valmistuin lukukaudelta ennenaikaisesti ja aloitin harjoitukset.

Oli suuri nautinto seurata esiintymistäsi. Kuinka onnistut luomaan sellaisia tunnetiloja? Kuinka pääset sellaiseen mielentilaan, että pystyt itkemään lavalla? Kuinka valmistaudut illan näytökseen, ja uskoakseni melkoiseen tunnetaakkaan – kuinka vaikea on irroittautua hahmosta esityksen jälkeen?

Tunsin heti alusta asti, että olen näyttelijänä vastuussa Abigailista. Hänen tulisi olla muutakin kuin vain näytelmän roisto. Oli tärkeää verhoutua hänen kärsimyksiinsä ja kantaa hänen tekojensa taakkaa koko ajan – samalla toivoen, että katsojat näkisivät hahmon inhimillisyyden ja voisivat samastua tähän. Oli äärimmäisen tärkeätä ylläpitää tätä tunnetilaa näytöksestä toiseen – ilman tätä tunnelautausta, kukaan ei olisi kiinnostunut Abigailista.

Ei tarvitse mennä kovinkaan pitkälle, että pystyy löytämään nämä erittäin todelliset ja ymmärrettävät tekijät ja tunteet, joiden vallassa Abigail on kun tapaamme hänet näytelmässä ensimmäistä kertaa. Hänestä huokuu tietynlaista tukahtuneisuutta, rajoituksia, pelkoa, koettua traumaattista väkivaltaa. Häntä ravistelevat hylkääminen, menetys, yksinäisyys ja kaipuu. John Proctorin [Richard Armitage] varaan lasketun toivon menetys on näytelmän kriittisin tapahtumapiste. Tämän toivon musertava ja lamaannuttava menetys oli se tärkein tunne, johon minun piti palata jokaisena iltana.

Tiesin, että tarvitsisin aikaa itselleni ennen jokaista näytöstä, jotta voisin vajota Abigailin synkkyyteen. Vietin aikaani pimeässä suljetussa tilassa, jossa kuuntelin musiikkia joka kosketti tai ahdisti minua. Sitouduin myös ankaraan fyysiseen treeniohjelmaan.

Kun yksittäinen näytös oli ohi, tunsin eräänlaista loppuvuutta, Abigail oli vapautettu jollain tapaa. Mutta kun koko näytelmä oli ohi, en voinut päästää häntä irti. Kaipasin Abigailia hirveästi.

crucible2

Tuliko kameroista minkäänlaisia lisähaasteita? Huomasitko edes, että teitä kuvattiin?

Ei oikeastaan muuta kuin itseaiheutettua stressiä. Minulla oli paineita, koska meidän tulisi esiintyä täydellisesti. On tietenkin lähes mahdotonta esitellä kaikkia niitä kolmen kuukauden varrella löydettyjä nyansseja yhdessä esityksessä. Tuntui siltä, että minun pitäisi näytellä ikävän keskinkertaisesti. Koin myös painetta siitä, etteivät elokuvaversion katsojat kokisi näytöksissä olevaa fyysisyyden tunnetta, etteivät he edes haistaisi teatterin hajuja. Se on mahdotonta. Keskinkertainen suoritus on juuri sitä mitä kukaan ei halua nähdä.

Kamerat eivät loppujen lopuksi luoneet ylimääräistä stressiä. Se on DigitalTheatren väen ansiota. Unohdin kameroiden olemassaolon kokonaan, kun vain pääsin lavalle. En edes muistanut, että minua kuvataan.

Vietän koko toisen näytöksen lavan alla, yrittäen pitää Abigailin viretilaa päällä, ja siellä, pimeässä orkesterimontussa, olivat kaikki kuvausryhmän monitorit ja laitteet. Oli erittäin hienoa seurata näyttelijätovereideni suorituksia sieltä käsin!

Joillain näyttelijätovereistasi on jo kokemusta suurista elokuvaprojekteista. Marama Corlett oli Guardians of the Galaxyssa ja Maleficent – Pahatar -elokuvassa, Anna Madeley oli Kukkoilijoissa, puhumattakaan Richard Armitagesta, jolla on kovaa nostetta Hollywoodissa tällä hetkellä. Miltä tuntui näytellä heidän kanssaan? Onko sinulla hauskoja tarinoita heistä?

Oli kuin unelmistani olisi tullut totta, kun työskentelin tällaisen näyttelijäporukan kanssa. Jokainen oli erittäin pätevä omalla tavallaan. Opin todella paljon jokaiselta heistä. Ikävä kyllä, minulla ei ole mitään erityisen hauskoja tarinoita. Meillä oli tiettyjä pukuhuonetemppuja keskenämme.

Nykyisin tiedämme, että noitavainot olivat suurimmaksi osaksi vain vallan väärinkäyttöä. Noitahysteriaa käytettiin hyväksi koston välikappaleena ja voimataisteluissa. Voiko vastaavaa vielä tapahtua näinä päivinä?

Tällaista vainoa tapahtuu edelleen monin eritavoin. Ihmisyys ja inhimillisyys perustuu samaan peruskäsitykseen – siihen mitä olemme kykeneviä tekemään toisillemme. Tämän takia The Cruciblen teksti on vielä nykyäänkin ajankohtainen, ja sellaisena se pysyy – sitä voi soveltaa taas seuraavan kerran kun ihmiset tekevät toisilleen jotain sanoinkuvaamatonta. Vainoaminen ei ikävä kyllä ole katoamassa mihinkään.

The Crucible nähdään seuraavilla paikkakunnilla 3.3. sekä 10.3. Kuusankoski (Studio 123), Helsinki (Maxim), Turku (Kinopalatsi), Tampere (Plevna), Lahti (Kuvapalatsi), Jyväskylä (Fantasia), Kuopio (Scala), Oulu (Plaza), Jämsä (Kinotar) ja Mikkeli (Ritz).

10.3. ja 14.3. Lappeenranta (Kino-aula).

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.