Rienattu Deadpool saamassa pelastuksen

8.9.2011 11:52

X-Men Origins: Wolverine -elokuvasta (2009) omaa spinoffiaan odotelleen Deadpool-hahmon vieläkin suunnitteluasteella oleva elokuva aikoo hyvittää hahmon faneille sen, miten Wolverine-elokuva rienasi suupalttia palkkasoturia.

Näin ainakin, jos tuottaja Lauren Shuler Donneria on uskominen.

Shuler Donner myöntää, että Deadpoolia kohdeltiin Wolverine-elokuvassa ”täysin väärin”, mutta lupaa Deadpool-elokuvan korjaavan menneisyyden virheet.

Tuottajan mielestä Deadpoolin käsikirjoitus on hyvä ja muutenkin palaset alkavat olla paikoillaan. Wolverine-elokuvassakin hahmoa näytellyt Ryan Reynolds (Green Lantern) on yhä kiinnostunut jatkamaan Deadpoolin trikoissa ja projektin ohjaajaksi on nimetty aiemmin muun muassa Scott Pilgrim vastaan maailma -elokuvan (2010) efekteistä vastannut Tim Miller.

Shuler Donnerin mukaan vain muutama valmistelu täytyy enää hoitaa ja sitten Deadpool-elokuvan kohtalo on enää studion hyväksyntää vailla.

Marvelin sarjakuvahahmo Deadpoolin matka valkokankaille on ollut pitkä. Jo vuonna 2004 David S. Goyer palkattiin elokuvan ohjaajaksi, mutta Goyer lähti piakkoin muiden projektien pariin. Vuonna 2010 Robert Rodriguezia kosiskeltiin ohjaajaksi, mutta tämä kieltäytyi pestistä ja tarttui mieluummin Spy Kids 4 -elokuvaan.

Kuva X-Men Origins: Wolverinesta.

Lähde: Total Film

Lisää luettavaa