Pieni merenneito -uutuuselokuva on mahdollista nähdä myös suomeksi puhuttuna versiona – suomi-soundtrack julkaistiin sekin

Animaatioklassikko päivitettiin uuteen uskoon.

27.5.2023 12:00

Disneyn rakastettu Pieni merenneito -satu uiskenteli maailman valkokankaille uudessa näytellyssä muodossa eilen perjantaina 26. toukokuuta. Elokuvasta on nähtävillä myös suomeksi dubattu versio, jonka pääosassa kuullaan Yasmine Yamajako.

Merenneidon rooli on Yamajakolle tuttu juttu, sillä hän näyttelee Arielia myös Helsingin kaupunginteatteriin palaavassa Pieni merenneito -näytelmässä ensi syksynä. Häntä on kuultu aiemmin esimerkiksi rapartisti Cheekin ”Syypää sun hymyyn” -kappaleella ja High School Musical -näytelmässä.

Muita uutuuselokuvan suomalaisia ääniä ovat Peter Nyberg (prinssi Erik), Sanna Saarijärvi (Ursula-noita), Tuukka Haapaniemi (kuningas Triton), Tero Koponen (Sebastian-rapu), Otava Rossi (Pärsky-kala) sekä Loiske-lokkina kuultava Hanna Pakarinen.

Näyttelijät esittävät elokuvassa myös versionsa Alan Menkenin ja Lin-Manuel Mirandan säveltämistä ja sanoittamista alkuperäislauluista. Mukana soundtrackilla ovat muun muassa elokuvan tunnetuimmat kappaleet ”Unelmiin mä jään”, ”Aalloissa siis” ja ”Surkeat sielut” sekä uutuusbiisit ”Huhutaan” ja ”Vedet tuntemattomat”.

Elokuvan suomeksi lauletun soundtrackin pääsee kuuntelemaan kokonaisuudessaan Spotifyn kautta.

Alla sekä alkuperäinen että suomenkielinen Pieni merenneito -traileri.

Lähde: Helsingin kaupunginteatteri

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia