Dokumenttielokuvafestivaali DocPoint käynnistyy tänään Helsingissä. Festivaalin avaa Arantzazu Gomez Bayonin Unohda elokuvien teko! Taiteilijuuden ja äitiyden yhdistämiseen pureutuva elokuva on osa Kotimaista kilpasarjaa, jossa kilpailee yhteensä seitsemän elokuvaa. Kansainvälisen kilpasarjan avaa visuaalisen muistin merkityksestä kertova A Fidai Film. Ohjaaja Kamal Aljafari saapuu festivaalin vieraaksi ja on paikalla lauantain 8.2. näytöksessä.
Kansainväliseen kilpasarjaan on valittu kahdeksan elokuvaa. Ensimmäistä kertaa järjestettävä Kotimainen lyhytelokuvakilpailu käynnistyy Lyhytelokuvakilpailu 2: Pohjoisia kuvia -näytöksellä. Kilpasarjojen voittajat valitsevat ammattilaisista koostuvat raadit, ja voittajat julkistetaan lauantaina 8. helmikuuta.
Festivaalin lippukauppa käy järjestäjien mukaan jo kuumana. Tällä hetkellä suosituimpia näytöksiä kotimaisista ovat Elina Hyvärisen Rajalla ja Ylen kanssa yhteistyössä järjestettävä maksuton Virpi Suutarin Havumetsän lapset –näytös. Kansainvälisistä elokuvista suosituimmaksi ovat yltäneet japanilainen Johatsu – Into Thin Air ja poikkeuksellisen henkilökohtainen dalai-lama-henkilökuva Wisdom of Happiness.
DocPoint tuo myös tänä vuonna laajan joukon kansainvälisiä elokuvantekijävieraita Helsinkiin. Yksi festivaalin päävieraista, Birgitte Stærmose, saapuu Helsinkiin 15 vuoden aikana kuvatun Afterwar-hybrididokumenttinsa kanssa. Stærmose on palkittu elokuvantekijä, joka on myös yksi Industry-tv-sarjan ohjaajista. Birgitte Stærmose on paikalla Afterwar-elokuvan torstain 6.2. ja lauantain 8.2. näytöksissä.
Lue myös: Oscar-ehdokkuus suomalaiselle tuotantoyhtiölle
An Almost Perfect Family kertoo ohjaaja Tudor Platonin omien vanhempien erosta sekä hänen matkastaan vanhemmaksi. Platon saapuu festivaalille yhdessä elokuvan tuottaja Carla Fotean kanssa ja he ovat paikalla An Almost Perfect Familyn 8.2. näytöksessä. Sofie Benootin essee-elokuva Apple Cider Vinegarissa munuaiskivistä alkanut matka johdattaa katsojat kivien ainutlaatuiseen maailmaan. Ohjaaja Benoot on paikalla lauantain 8.2. näytöksessä. I’m Not Everything I Want to Be -elokuvassa perehdytään valokuvaaja Libuše Jarcovjákován elämäntarinaan. Ohjaaja Klára Tasovská vierailee 8.2. näytöksessä.
Cécile Embletonin ja Alys Tomlinsonin Mother Vera on meditatiivinen teos armoa ja vapautta etsivästä nunnasta. Tomlinson on paikalla 8.2. näytöksessä. Writing Hawa on Najiba Noorin kuvaus omasta äidistään mutta myös katsaus naisten asemaan Afganistanissa. Noor on paikalla 8.2. näytöksessä.
Kamera seuraa lähietäisyydeltä parisuhteen avaamisen aiheuttamia säröjä Trust Me -elokuvassa, joka ei tarjoa helppoja vastauksia suhdemuotoaan miettiville. Ohjaaja Joanna Ratajczak osallistuu näytökseen 7.2. Salarakkaanhätyyttäjän ammatista kertova Mistress Dispeller -elokuva herättänee yleisössä kysymyksiä, ja tuottaja Maggie Li osallistuukin elokuvan torstain 6.2. näytökseen.
Ohjelmiston kokeellisempaa laitaa edustava musikaalinen esseedokumentti Preemptive Listening on fanfaari äänitaiteelle, jossa joukko muusikoita kutsutaan tekemään omia tulkintojaan hälytysäänistä. Ohjaaja Aura Satz osallistuu näytökseen 7.2.
Adam Sekulerin intiimi The Flamingo esittelee katsojalle kuusikymppisen Mary Phillipsin, jolle BDSM edustaa vapautta ja nautintoa. Sekuler ja Phillips saapuvat DocPointin vieraiksi ja osallistuvat keskiviikon 5.2. näytökseen. Valerio Lo Muzion ja Michael Petrolinin herkkävireisessä dokumentissa Romina nuori nyrkkeilijä kohtaa yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuden, kun hänen äitinsä vangitaan. Muzio ja Petrolini ovat paikalla 6.2. näytöksessä.
Voimaannuttava ja yhteisöllinen Abortion Dream Team kertoo samannimisestä puolalaisesta aktivistiryhmästä. Ohjaaja Karolina Domagalska on paikalla lauantain 8.2. näytöksessä sekä DocFokus: Activists as Defenders of Abortion Rights -keskustelutilaisuudessa sunnuntaina 9.2.
Lippuja ja lisätietoa festivaalin kotisivuilta.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.