Dokumenttiohjaaja John Webster sai Kirkon kulttuuripalkinnon

Perustelujen mukaan John Websterin dokumenttielokuva on hienointa lajissaan.

17.3.2021 10:00

Arkkipiispa Tapio Luoma jakoi tiistaina vuoden 2020 Kirkon kulttuuripalkinnon ohjaaja John Websterille dokumenttielokuvasta Silmästä silmään.

Silmästä silmään kuvaa väkivaltarikoksen tekijöiden ja teon uhrien omaisten välistä prosessia, jonka keskeisenä kysymyksenä on oikeuden ja anteeksiannon merkitys ja mahdollisuus.

Palkinnon perusteluissa todetaan: ”Silmästä silmään -elokuva muistuttaa, että jopa kaikkein pahimmissa konfliktitilanteissa ja pahimpienkin rikoksien yhteydessä voidaan kohdata kasvokkain ja käydä asiallista ja kohtaavaa keskustelua”.

Perusteluissa sanotaan myös, että ”dokumenttielokuva on hienointa lajissaan. Sen kuvaus ja leikkaus on taidokasta työtä. Elokuvan takana on erittäin korkeatasoinen työryhmä, joka samalla saa huomionosoituksen. Elokuvassa näkyy myös sovittelutyöskentelyn aikana ihmisissä tapahtuva prosessi ja kehitys”.

John Webster on suomalainen dokumenttielokuvien tekijä, joka valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolta 1996. Ennen Silmästä silmään -dokumenttifilmiä hän on ohjannut ja käsikirjoittanut muun muassa luontoon ja ilmastonmuutokseen liittyviä ohjelmia.

Silmästä silmään sai ensi-iltansa vuonna 2020. Elokuva esitettiin myös televisiossa ja Yle Areenassa.

Kirkkohallitus myöntää vuosittain Kirkon kulttuuripalkinnon kristillisen sanoman kannalta merkityksellisestä esittävästä taiteellisesta toiminnasta tai kulttuuriteosta. Palkinto on jaettu vuodesta 1992 lähtien. Palkinnon arvo on 6000 euroa.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia