Don’t Look Up -leffan virhe oli tahallinen – ohjaaja selitti miksi

Ohjaajalla oli esittää syy hetkelle.

2.1.2022 02:22

Netflixin Don’t Look Up oli hyvällä tavalla epätavallinen elokuva, ja siitä löytyi myös erikoinen hetki, kun koko kuvausryhmä oli näkyvillä yhdessä kohtauksessa. Tätä on aiemmin pidetty outona virheenä, joka olisi vain jätetty sinne välinpitämättömyyttään, mutta ohjaaja Adam McKayn mukaan hetki on tarkoituksellinen. Alla kuva.

McKay twiittasi valaisten kohtausta, jossa hengityssuojaimiin puettu kuvausryhmä näkyy hetken taustalla. McKay korjasi käsityksen, että kyseessä olisi virhe.

– Hyvin huomattu! Jätimme kuvausryhmän sinne tarkoituksella muistoksi oudoista kuvauksista, McKay vastasi ihmettelyyn.

Elokuvassa on muitakin kohtia, jotka saattavat vaikuttaa hieman oudolta, ja kuvausryhmä maskeineen nähdään itse asiassa toisenkin kerran, kun Timothee Chalametin hahmo on skeittaamassa. Oudot kuvauksista tekivät koronan aiheuttamat erikoistoimenpiteet, kuten jatkuva hengityssuojainten pitäminen sekä monet rajoitukset. Jennifer Lawrencelta puolestaan puuttui hampaastaan kruunu, jonka vuoksi hammas piti luoda jälkituotannossa digitaalitekniikalla.

Netflixin Don’t Look Up -elokuvassa on upea tähtikaarti, ja Episodi arvioi sen olevan vuoden hauskin komedia, vaikka osa katsojista onkin pitänyt sitä vähemmän koomisena elokuvana tai ei ole löytänyt siitä komediaa.

Elokuvan tähtinä loistavat muun muassa Leonardo DiCaprio, Jennifer Lawrence, Meryl Streep, Cate Blanchett, Ron Perlman, Timothee Chalamet että Jonah Hill. Elokuva on kerännyt miljoonia katselutunteja Netflixissä, ja se on saanut neljä Golden Globe -ehdokkuutta, mukaan lukien parhaan elokuvan -ehdokkuuden.

Lue myös: Amazon Primeen lisättiin Johnny Deppin laatudraama – mukana tuleva supertähti – Episodi.fi

Lähde: IMDb

Lisää luettavaa