Dvd-arvio: Keanu Reevesin samuraieepos jäi vaille teatterilevitystä Suomessa

18.6.2014 10:19

Kai löydetään metsästä. Pojan arvet tulkitaan mystisen pedon töiksi, ja sellaisen hän kohtaakin vuosien jälkeen isäntänsä johtamalla metsästysretkellä. Kun alueen mahtimies kaappaa vallan pahojen voimien avulla, samuraijoukolle ei jää muuta mahdollisuutta kuin kostaa isäntänsä puolesta Kain johdolla.

Suoraan dvd:nä ja blu-rayna Suomessa julkaistun 47 Roninin idea on niin kiehtova, että siitä haluaisi pitää. Toteutus vain hiertää joka tasolla, ja jopa monenlaisissa rooleissa aiemmin pärjännyt Keanu Reeves tuntuu olevan hukassa sadun ja samuraieepoksen sekoelmassa.

Syitä voi etsiä tuotantoprosessin haparoinnista. Vielä kuvausvaiheessa päämäärä oli hämärä eikä asiaa auttanut, että ohjaaja Carl Rinsch on aiemmin työstänyt vain mainoksia. Käsikirjoituksen lopullisen version rustanneen tiimin kovin meriiti on taas Fast & Furious -leffasarjan Tokion sudittelu.

Jälki onkin paikoin komeaa, mutta tolkuttomat tehosteet ja epäuskottavat käänteet jättävät kylmäksi. Ekstroissa avataan tuotantoa ja tarinaa isosti, mikä ei tosin pelasta
elokuvaa.

Matti Komulainen

Elokuva ★★★
Ekstrat ★★★

47 Ronin. Yhdysvallat / Japani 2013. Ohjaus Carl Rinsch. Käsikirjoitus Chris Morgan, Hossein Amini. Pääosissa Keanu Reeves, Hiroyuki Sanada, Rinko Kikuchi. Ikäraja 12. Dvd & blu-ray. Julkaisupäivä 28.5.2014.

Lisää luettavaa