Dvd-arvio: Taas tuli todettua, että Woody Allenin elokuvat ovat kuin pizzoja

Woody Allenin 50. ohjaustyö ei tullut monissa maissa lainkaan teattereihin, sillä elokuvan rahoittanut Amazon hyllytti elokuvan. Sittemmin A Rainy Day in New York on nähty pienimuotoisessa levityksessä.

28.4.2020 10:27

Woody Allen pysyy Woody Allenina: hän on tehnyt elokuvia jo yli 50 vuotta.

Alleniin kohdistettujen hyväksikäyttösyytösten takia hyllytetty A Rainy Day in New York on saanut vain pienimuotoisen levityksen. Suomessa elokuva ilmestyi maaliskuun lopulla suoraan dvd:nä ja blu-rayna.

Elokuva sisältää jälleen kerran ohjaajaveteraanille tyypillisiä elementtejä. Hänen rakkaaseen kotikaupunkiinsa sijoittuvan komedian päähenkilö on neuroottinen älykkö, jonka ihmissuhteet saavat yllättäviä ja hupaisia käänteitä.

Vaikka elokuva sijoittuu nykypäivään, sen maailma on peräisin Allenin omista nuoruudenmuistoista, joten parikymppisen päähenkilön mielestä 1940-luvun jazz on luonnollisesti cooleinta mitä voi olla.

Allen on niitä tekijöitä, jonka kanssa kaikki näyttelijät haluavat tehdä yhteistyötä (tai ainakin näin oli vielä pari vuotta sitten).

Pääosassa nähdään runopojan ilmentymä Timothée Chalamet, joka on omaksunut roolissaan kaikki Allenin näyttelijämaneerit. Naispääosia esittävät Elle Fanning ja Selena Gomez, ja sivurooleihin on napattu varttuneempaa tähtikaartia: Jude Law, Diego Luna ja Liev Schreiber.

A Rainy Day in New York on italialaismestari Vittorio Storaron kauniisti kuvaama sympaattinen tarina, josta ei ole pahaa sanottavaa. Allenin elokuvat ovat kuin pizzoja: silloinkin kun ne eivät ole kummoisia, ne ovat silti aika hyviä.

Tallenne ei sisällä lisämateriaalia.

Jussi Huhtala

Tähdet ★★★

Lisää luettavaa