Valtion taidetoimikunnat ovat myöntäneet eri taiteenlajeille valtionpalkinnot. Elokuvajournalisti Kalle Kinnunen (s. 1977) sai elokuvataiteen valtionpalkinnon.
Perustelujen mukaan Kinnunen tekee työllään näkyväksi elokuvan taiteen, tuotannon ja liikealan ulottuvuuksia tarkasti ja monipuolisesti. Perinteisen journalismin lisäksi hän on herättänyt keskustelua Kuvien takaa -blogissaan.
Kinnunen on kirjoittanut myös elokuva-alan lähihistoriasta kirjoja, joissa näkyy journalistisen riippumattomuuden lisäksi huolellinen taustatyö, taiteenalan yleisten käytänteiden ja lainalaisuuksien kuvaus sekä myös niiden kyseenalaistaminen. Kinnunen on kyennyt elokuvajournalistina ansaitsemaan elantonsa aikana, jolloin mediatalot ovat profiloituneet kulttuurijournalismin resurssien alasajossa, perusteluissa kerrotaan.
Kinnunen on toiminut vaikuttajana Jussi-palkintoja jakavassa Filmiaura ry:ssä, Suomen arvostelijain liitossa sekä Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaalilla. Kinnunen on myös Euroopan elokuva-akatemian jäsen. Kinnunen kirjoittaa muun muassa Suomen Kuvalehteen ja Imageen.
Kinnunen on kirjoittanut useita elokuva-aiheisia kirjoja. Big Game (2015) kertoo Jalmari Helanderin samannimisestä elokuvasta ja suomalaisen elokuvan lähihistoriasta. Daddy Cool (2017) on televisiovaikuttaja Jorma Sairasen elämäkerta. Tänä vuonna ilmestyi Kinnusen kirjoittama Suomen elokuvasäätiön historiikki Elokuvasäätiön tuella.
Palkinnon arvo on 14 000 euroa. Elokuvataiteen valtionpalkinnosta päättää audiovisuaalisten taiteiden toimikunta.