Alexi Laihon muistoksi järjestetään elokuvatapahtuma

Nimensä näytös on saanut Alexi Laihon tavasta päättää kaikki kommenttinsa.

21.6.2022 12:31

Espoo Ciné -elokuvafestivaali järjestää kitaristi Alexi Laiholle omistetun yönäytöksen lauantaina 3.9.2022.

Alexi Laiho – End of Fucking Story -nimisellä näytöksellä Espoo Ciné haluaa kunnioittaa Espoossa syntyneen kitaravirtuoosin muistoa ja festivaali omistaakin tämänvuotisen yönäytöksensä hänelle.

Nimensä näytös on saanut Laihon tavasta päättää kaikki kommenttinsa sanontaan “End of Fucking Story.” Tapahtuma järjestetään Espoon Kino Tapiolassa.

Vuonna 2020 menehtynyt Alexi Laiho on Suomen kaikkien aikojen menestynein kitaristi maailmalla. Hänet äänestettiin muun muassa arvovaltaisessa Guitar World -julkaisussa maailman parhaaksi metallikitaristiksi.

Alexi Laiho tunnettiin perustamansa Children of Bodom -yhtyeen keulakuvana, jonka hajottua vuonna 2019 hän perusti Bodom After Midnight -yhtyeen. Yhtye ehti julkaista musiikkia vain postuumisti.

Espoo Ciné haluaakin järjestää Alexi Laihon faneille, kanssayökukkujille ja elokuvaintoilijoille tilaisuuden kunnioittaa hänen muistoaan. Yönäytös on suunniteltu yhdessä Laihon perheen ja bändin jäsenten kanssa.

”Espoo Ciné halua omistaa näytöksen Alexi Laiholle, koska hänen muistoaan ei ole pystytty kunnioittamaan kollektiivisesti koronan vuoksi”, kertoo festivaalin toiminnanjohtaja Laura Laaksonen.

Synkistä sanoituksistaan huolimatta Laiho nautti huumorista ja katsoi paljon sketsisarjoja ja komediaelokuvia. Vaikeimpina unettomuuskausina elokuvahulluus vei hänet mennessään, ja hän saattoikin katsoa suosikkielokuviaan läpi yön.

Yönäytöksessä nähdäänkin yksi Alexin suosikkielokuvista, Joel ja Ethan Coenin ohjaama Big Lebowski vuodelta 1998.

Hulvaton komedia kertoo losangelesilaisesta Jeffrey “The Dude” Lebowskista, joka lähtee keilauskavereidensa kanssa vaatimaan korvausta sotketusta matostaan. Tämän seurauksena porukka ajatuu absurdeihin taistoihin alamaailman kanssa.

Alexi Laiho – End of Fucking Story -näytöksessä esitetään myös YLEn tallenne Children of Bodomin keikasta vuoden 2014 Ruisrockissa sekä muuta arkistomateriaalia.

Näytöksen avaa yllätysesiintyjä. Koko yön ohjelma julkaistaan elokuussa.

Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 22.6. kello 12.00 Espoo Cinén sivuilla.

Lisää luettavaa