Entistä Disney-lapsitähteä ei enää tunnista: huumeet ovat vieneet miehen – katso shokeeraavat pidätyskuvat

Monella lapsitähdellä on ollut vaikeuksia siirtyä aikuiselämään.

Muun muassa Disneyn Mestareissa (The Mighty Ducks) (1992) näytellyt Shaun Weiss on ajautunut melkoiseen syöksykierteeseen. Weiss pidätettiin sunnuntaina asuntoon murtautumisesta Maryvillessä, Kaliforniassa.

Murtoa tehdessään hän oli metamfetamiinin vaikutuksen alainen.

Nyt poliisin pidätyskuva on saanut elokuvafanit kohisemaan. 41-vuotias mies on kuin varjo menneestä.

Asunnon omistaja oli havainnut autotallissaan tuntemattoman henkilön ja kutsunut poliisin paikalle. Weiss oli hajottanut auton ikkunan ja mennyt sen sisään.

Weiss on pidätetty aikaisemmin. Vuonna 2018 hän oli julkisesti päihtynyt ja vuoden päästä siitä hän joutui vankilaan 90 päiväksi ryöstettyään 150 dollarin arvosta elektroniikkaa Los Angelesissa. Pian vapautumisen jälkeen hänet pidätettiin taas julkijuopottelusta.

Katso alta kuvat.

Posted by Marysville Police Department on Tuesday, January 28, 2020

 

Aiheeseen liittyvät jutut