Episodin lukijat valitsivat vuoden 2013 parhaat elokuvat

17.1.2014 12:28

Vuoden 2013 aikana Suomen elokuvateattereissa sai ensi-iltansa pyöreät 200 elokuvaa. Episodin äänestyksessä, jossa lukijat saivat nimetä kolme suosikkiaan, ymmärrystä riitti peräti 188 nimikkeelle.

Lukijalistan nimikkeet erottuivat varsinkin kärkipäässä selkeästi. Hobitti-jatko-osa oli aivan omalla sataluvullaan, ja muitakin palkintopallisijoja erotti kymmenien pisteiden marginaali.

Viisi lukijoiden kymppikärjen nimikettä löytyy myös Suomen katsotuimpien elokuvien kärjestä. Silti Episodin lukijat eivät ihastu pelkästään yleisösuosikkeihin. Siitä on esimerkkinä jo tammikuussa 2013 ohjelmistoon tullut Anna Karenina, jonka kunnianhimoinen visualisuus on jäänyt mieleen.

1. Hobitti – Smaugin autioittama maa
2. Django Unchained
3. Gravity
4. 21 tapaa pilata avioliitto
5. Nälkäpeli – Vihan liekit
6. Leijonasydän
7. Iron Man 3
8. Itse ilkimys 2
9. Anna Karenina
10. Fast & Furious 6

Kärkikymmenikön takana suosituimmuusjärjestys oli seuraava:

11. World War Z
12. Vuonna -85
13. The Great Gatsby – Kultahattu
14. The Lone Ranger; Elysium
16. Pilvikartasto; Ainoat oikeat
18. Les Misérables
19. The Wolverine
20. Adelen elämä: osat 1 ja 2

21. Selänne
22. Tumman veden päällä; Captain Phillips
24. Thor: The Dark World
25. Star Trek Into Darkness; 8-pallo
27. Zero Dark Thirty
28. The World’s End
29. Unelmien pelikirja; Suuri puhallus

31. Kirottu
32. Red 2; Oblivion; Jahti; Blue Jasmine; After Earth
37. Pacific Rim; Kauhea kankkunen 3
39. Frozen – Huurteinen seikkailu; Evil Dead

41. Monsterit-yliopisto; Hannu ja Kerttu: Noitajahti; Ella ja kaverit 2: Paterock; American Vagabond; Ajomies
46. Beasts of the Southern Wild
47. Carrie; A Good Day to Die Hard
49. Rush; Alan Partridge: Kukkona tunkiolla

51. Man of Steel; Isänmaallinen mies; Alaska Highway
54. Diana
55. The Butler; Searching for Sugar Man; Rölli ja kultainen avain; Hitchcock
59. Only God Forgives; Croodit

61. Rakkautta ennen keskiyötä; Millerit; Jack Reacher
64. The Place Beyond the Pines; Kekkonen tulee!; Bling Ring; Betoniyö
68. Riddick; Pain & Gain; Metallica: Through the Never; Mestari

72. Warm Bodies; Walter Mittyn ihmeellinen elämä; Machete Kills; Kick-Ass 2; Escape Plan
77. Spring Breakers; Räyhä-Ralf; Jackass esittää: Paha pappa; Gangsterisota; Broken City

82. Vaahteramäen Eemeli ja Ida; Laulu koti-ikävästä
84. The Grandmaster; Lincoln; Kerron sinulle kaiken
87. Rakkaus; Mama; Lentsikat; Jurassic Park 3D; Hilton!; Frankenweenie

93. Yhdet häät ja kolme anoppia; Smurffit 2; Seitsemän psykopaattia; Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi; Mud; Lento; Filth; Bettien matka

101. What Maisie Knew; Selviytyminen; Poutapilviä ja lihapullakuuroja 2; Mahtava Oz; Kon-tiki; Kalevala – uusi aika; Kaappari; G.I. Joe: Kosto; Frances Ha
110. Varjojen kaupungit: Luukaupunki; The Heat; Olympos on valloitettu; Matkarakastajat

114. Turbo; Menneisyys; Mafiaperhe; Lumoava kirous; Ender’s Game; Don Jon
120. White House Down; Vuoden se kestää; Viru – tarinoita hotellista; The Way Way Back; Texas Chainsaw 3D; Salainen valtakunta; Puhdistuksen yö; Oli aikakin; Odd Thomas

129. You’re Next; Walking with Dinosaurs; Viimeinen rakkaus; Tunnottomat; The Sessions; The Internship; The Counselor; The Company You Keep – Ikuiset liittolaiset; Tavarataivas; Pitch Perfect; Paranoia; Mesenaatti; Me ollaan parhaita; Jack the Giant Slayer; Häätanssi; Ei pelkkää hunajaa; Dark Skies

146. Yli vuorten; The Paperboy; Särkynyt; Perfect Mothers; Parker; My Life with Liberace; Miesten välisiä keskusteluja; Mieletön elokuu; Last Vegas; Kvartetti; Knucklebonehead; Kaikella rakkaudella; Jobs; In the Dark Room – Pimennossa; 2 Guns

161. Väärät paperit; Vili & Bill; Vieras talossa; Vieras; The Last Stand; Syödä, nukkua, kuolla; Soundbreaker; Scary Movie 5; Runner Runner; Rahalla saa luksuselämää; Pioneer – Sukellus meren syvyyksiin; Oppipoika; Nuoren Wertherin jäljillä; Muisteja; Laulu Marionille; Lasse Kreikassa; Jotain ilmassa; 1D: This Is Us

179. Päivien kuohu; Pystyssä ;Poski poskea vasten; Percy Jackson: Hirviöidenmeri; Pahaa verta; Monica Z; Mitä ikinä haluat; Luciferin viimeinen elämä; Lasse autolomalla; 3096 päivää

episodi_10_filmer_468x200_FI-1

Lisää luettavaa