Espoo Ciné järjestää tukinäytöksen Ukrainan hyväksi

Tuotot lahjoitetaan SPR:n katastrofirahastoon.

8.3.2022 15:10

Espoo Ciné -festivaali ja Kino Tapiola järjestävät tukinäytöksen Ukrainassa käytävän sodan uhrien auttamiseksi.

Näytöksen lipputuotot lahjoitetaan lyhentämättöminä Suomen Punaisen Ristin Ukrainan katastrofirahastoon.

Näytöksessä esitetään ukrainalaisen ohjaajan Sergei Loznitsan (kuvassa) draama Donbass (2018).

Elokuva kertoo kolmetoista tositapahtumiin perustuvaa tarinaa miehitetystä Itä-Ukrainasta vuosilta 2014–15. Surulliset ja usein groteskit tapahtumat ovat kyynisyydessään hyytäviä: pääsemme seuraamaan kuinka tehdään valeuutisia ukrainalaisten hyökkäyksistä separatistialueille, kuinka saksalaistoimittaja pannaan rajatarkastuksessa koville väitettyjen fasisti isoisiensä rikosten vuoksi tai kuinka ratkiriemukkaissa tunnelmissa “Donetskin kansantasavallan” ensimmäiset häät sujuvat.

Tarinat on kauhistuttavalla tavalla absurdeja – kuin sysimustasta komediasta – ja kaikista niistä piirtyy kyyninen maailmankuva, jossa raakuuksien ainoa tarpeelliseksi koettu oikeutus on vahvimman mielivalta. 

Sergei Loznitsa on ollut viime viikkoina kaikkein näkyvin ukrainalaisista ohjaajista. Donbassista on järjestetty – tai ollaan järjestämässä – Ukrainaa tukevia tukinäytöksiä lisäksi myös ainakin Pariisissa, Amsterdamissa ja Berliinissä.

Elokuva oli Cannesin elokuvajuhlien Un certain regard -sarjan avajaiselokuva vuonna 2018, ja se palkittiin parhaasta käsikirjoituksesta sarjassa.

Liput myynnissä Kino Tapiolan verkkosivuilla ja paikan päällä. Lipun hinta 11 euroa.

Lisää luettavaa