The 10,000 Movies Project on YouTubessa syntynyt projekti, jonka oli tarkoitus kerätä yhteen kymmenen tuhatta elokuvaa ja pyöräyttää ne kaikki samaa aikaa, samassa ruudussa. Tämä osoittautui kuitenkin mahdottomaksi tehtäväksi, sillä projektin luoja ilmoitti, että niin monen elokuvan exporttaaminen olisi vienyt useita kuukausia.
Kokonaisten elokuvien sijaan saammekin viisi ensimmäistä minuuttia näistä kymmenestä tuhannesta elokuvasta. Videota voi zoomata lähemmäs haluamaansa kohtaa ja katsoa vähempiäkin elokuvia kerralla, jotta niistä saa jopa selvääkin. Video on kaiken kaikkiaan kunnioitettava saavutus.
Katso hämmentävä kokemus alta.

(Episodi/ML)