Etsintäkuulutus! Minne katosi kasarielokuvien tähti?

Tietääkö kukaan, missä luuraa kasaritoimintähti Michael Dudikoff?

24.1.2023 15:33

American Ninja (1985) ei välttämättä kerro Z-sukupolven edustajille paljoakaan.

1980-luvun lapsille elokuva oli kuitenkin lähes yhtä tärkeä kuin Rockyt, Rambot ja Commandot konsanaan.

Leffa kertoo armeijan palvelukseen pakotetusta Joe Armstrongista, joka ei muista menneisyydestään mitään. Vähitellen paljastuu, että Joe on koulutettu ninjutsun saloihin lapsesta asti. Tätä koulutusta hän tulee elokuvassa totisesti tarvitsemaan.

Idealtaan American Ninja noudattaa 1970-luvun Hong Kong-kungfun peruskaavaa. Kaava toimi yllättäen myös 1980-luvun Reaganin ajan action-elokuvaan sovitettuna.

Elokuvan pääosaan oli alun perin buukattu Chuck Norris, mutta hän kieltäytyi roolista. Rooliin päätyi venäläis-ranskalais-kanadalaiset sukujuuret omaava Michael Dudikoff, joka oli aiemmin tehnyt pieniä rooleja, mainoksia ja mallin töitä.

Dudikoffilla ei ollut aiempaa kokemusta taistelulajeista, mutta Hollywoodin kuuluisa taistelulajikouluttaja Mike Stone pisti miehen hommiin. Sittemmin Dudikoff treenasi brasilialaista ju-jutsua muun muassa entisen maailmanmestarin Rigan Machadon kanssa.

American Ninjan jälkeen elokuvayhtiö Cannon Group palkkasi Dudikoffin lukuisiin keskinkertaisiin toimintaelokuviin.

On vaikea arvioida, olisiko Dudikoffin näytteljän kyvyillä ollut rahkeita parempaan. Mies on melkoinen kivikasvo. Toisaalta Clint Eastwood tai Charles Bronson eivät hekään olleet varsinaisesti mitään tuhannen ilmeen miehiä.

Dudikoffin näyttelijän ura jatkui aina vuoteen 2002, jonka jälkeen hän alkoi kiinteistövälittäjäksi.

Paluun elokuviin Dudikoff teki vuoden 2015 elokuvassa Navy seals vs. Zombies, jonka arvosana IMDb:ssä on 3,3/10.

68-vuotias Dudikoff on viiden lapsen isä ja vaikuttaa yhä olevan hyvissä ruumiin ja sielun voimissa vuonna 2023.

Lisää luettavaa