Evil Dead -ohjaaja tarttumassa suosittuun fantasiaromaaniin – hittimusikaalin tekijä mukana

Ohjaajan viimeisin elokuva on vuonna 2013 ensi-iltaan tullut Mahtava Oz.

30.1.2018 12:16

Sam Raimi (Evil Dead, Spider-Man) on kiinnittämässä itsensä The Kingkiller Chronicle -adaptaation ohjaajaksi.

Lin-Manuel Mirandan (Hamilton) tuottama elokuva perustuu Pat Rothfussin The Kingkiller Chronicle -fantasiaromaaneihin, jotka kertovat musikaalisesta Kvothesta, josta kasvaa kaikkien aikojen pahamaineisin velho.

Elokuvan käsikirjoittajaksi palkattiin viime vuonna Lindsey Beer (Transformers: The Last Knight), mutta Raimin tarttuessa ohjaksiin on käsikirjoittajan vaihto mahdollinen. Beerin käsikirjoitus perustuu The Kingkiller Chronicle -sarjan ensimmäiseen romaaniin The Name of the Windiin.

Showtime kehittää parhaillaan Rothfussin romaaneihin perustuvaa tv-sarjaa, joka tosin sijoittuu aikaan ennen kirjojen tapahtumia.

Lähde: The Hollywood Reporter

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia