Finnkino tuo lepotuolit Tennispalatsiin – uudet salit avataan perjantaina

IMAX-saleja ei ole tulossa lisää.

31.5.2023 15:45

Finnkino avaa uudet Luxe-elokuvasalit perjantaina 2. kesäkuuta alkaen Suomen suurimmassa elokuvateatterissa, Helsingin Kampissa sijaitsevassa Tennispalatsissa.

Saleissa on uudistetun tekniikan lisäksi säädettävät lepotuolit, joita jokainen katsoja voi sähköisesti säätää oman mielensä mukaan parhaan katselukokemuksen saavuttamiseksi.

Huhtikuussa alkaneen remontin myötä kolme salia muuttuu premium-tason Luxe-saleiksi Tennispalatsin ensimmäisessä kerroksessa.

Säädettävien muhkeiden nojatuolien myötä kullekin asiakkaalle varattu tila tuplaantuu entiseen verrattuna. Jokaisessa penkissä on liikuteltava sivupöytä leffaherkkujen nauttimista varten.

Finnkino tiedottaa tutkivansa säännöllisesti 16–34-vuotiaiden suhtautumista elokuvissa käymiseen. Jo useampana vuonna peräkkäin erityisesti elämyksellisyys, ylellisyys ja sosiaalisuus ovat nousseet esille tärkeimpinä syinä lähteä elokuvateatteriin.

”Ihmiset ovat koko ajan tarkempia siitä, mihin aikaansa käyttävät ja vaatimukset myös elokuvissa käyntiä kohtaan ovat kasvaneet. Elokuvateatteriin tullaan ennen kaikkea kokonaisvaltaisen kokemuksen takia, ja siksi haluamme tarjota Luxe-salien mukavuudet asiakkaillemme myös lippulaivateatterissamme”, taustoittaa Finnkinon kaupallinen johtaja Hannele Wolf-Mannila.

Wolf-Mannilan mukaan elokuva-ala on lähtenyt palautumaan hyvin koronapandemiasta aiheutuneesta kriisistä ja toiminnan totaalisesta pysähtymisestä.

“Tammi–huhtikuun 2023 kävijämäärät Suomessa ovat noin 80 prosenttia vuoden 2019 tasosta, mikä on enemmän kuin Euroopassa keskimäärin. Siitä iso kiitos kuuluu runsaalle kotimaisten elokuvien tarjonnalle.”

Keväällä 2022 Finnkino avasi Raisioon Pohjoismaiden ensimmäisen elokuvateatterin, jossa on pelkästään Luxe-saleja. Raision Myllyn lisäksi Luxe-saleja löytyy Helsingin Itiksestä ja Oulun Plazasta. Kaikkien Luxe-salien käyttöaste on ollut Finnkinon mukaan jopa odotettua korkeampi viime vuoden aikana.

Sen sijaan uusia IMAX-saleja Finnkino ei tällä hetkellä suunnittele. Finnkinon elokuvateatteripalveluista vastaava päällikkö Janne Uusi-Kölli kertoi tiedotustilaisuudessa, että IMAX on konseptina vaikea Suomessa.

IMAX vaatisi Uusi-Köllin mukaan laajan väestöpohjan, isot investoinnit ja sopivat tilat. Esimerkiksi Tennispalatsiin ei ole mahdollista rakentaa IMAX-salia, koska siihen ei löydy tarpeeksi suurta tilaa.

Lisäksi IMAX-salien suosiota verottaa meillä se, että Suomessa katsotaan paljon kotimaisia elokuvia, joille IMAX-tekniikka ei tarjoa lisäarvoa.

Tällä hetkellä Finnkinolla on yksi IMAX-sali Helsingin Itiksessä.

Vuonna 1986 perustetulla Finnkinolla on Suomessa yhdellätoista paikkakunnalla kaikkiaan 17 elokuvateatteria, joissa on yhteensä 119 salia. Finnkino kuuluu Euroopan suurimpaan elokuvateatteriketjuun Odeon Groupiin, jonka omistaa amerikkalainen maailman johtava elokuvateatteriketju AMC.

Lisää luettavaa