Game of Thronesin tulevaisuudesta paljastuksia – loppu lähenee uhkaavasti

Spoilerivaroitus, jos et ole katsonut Game of Thronesin kuudetta kautta loppuun.

29.6.2016 00:05

Game of Thronesin kuudes tuotantokausi loppui juuri. Nyt sarjan vastaavat tuottajat David Benioff ja D.B. Weiss kertoivat ensi kaudesta ja muutenkin sarjan tulevaisuudesta.

Kuudennen kauden finaalissa Cersei Lannister räjäytti vastustajansa. Tämä johti siihen, että hänen poikansa Tommen teki itsemurhan. Tommenin kuoltua Cersei nousi rautavaltaistuimelle kuningattarena.

– Ensi kausi tulee paljon käsittelemään sitä, minkälainen Cersein mielentila on, Weiss kertoi.

– Cersei on tehnyt paljon inhottavia asioita elämässään, ja hän on ollut hyvin julma ihminen. Yksi pelastava asia hänessä oli se, että hän rakasti oikeasti lapsiaan. Nyt he ovat kaikki poissa. Meille se on todella mielenkiintoista. Kuka hän on ilman lapsiaan? Vastaus selviää ensi kaudella, Weiss jatkoi.

Samalla David Benioff varmisti, että sarjaa tehdään vielä kaksi tuotantokautta, mutta jaksoja ei enää ole paljon jäljellä. Yhteensä jaksoja tullaan vielä tekemään 13.

– Yritämme kertoa yhtenäisen tarinan, jossa on alku, keskikohta ja loppu. Olemme tienneet lopun jo vähän aikaa ja menemme sitä kohti. Viimeiset kuvat viime jaksossa näyttivät sen. Daenerys vihdoin palaa Westerosiin, Jon Snow on pohjoisen kuningas ja Cersei istuu rautavaltaistuimella. Ja me tiedämme, että Yön kuningas on siellä vielä odottamassa heitä kaikkia, Benioff sanoi.

Seitsemännen kauden kuvaukset alkavat heinäkuussa.

Lähde: Coming Soon

Lisää luettavaa