Gareth Edwards ei ohjannutkaan Rogue One: A Star Wars Story -elokuvan uusintakuvauksia?

Liekö elokuvan kulisseissa ollut paljonkin draamaa?

3.8.2016 05:35

Rogue One: A Star Wars Story -elokuvan neliviikkoiset uusintakuvaukset aiheuttivat jonkinlaista kuohuntaa niiden paljastuttua julkisuuteen. Tähän mennessä on ollut käsitys, että Rogue One -ohjaaja Gareth Edwards ohjasi uusintakuvaukset, mutta asia ei välttämättä olekaan näin.

Aiemmin väitettiin, että Tony Gilroy ja Simon Crane avustavat Edwardsia uusintakuvauksissa Gilroyn lähinnä pysyen käsikirjoituskynänsä varressa, mutta lähteen mukaan Tony Gilroy on ollut pääohjaajana uusintakuvauksissa. Gilroyn aiempia ohjaustöitä ovat muun muassa Medusan perintö ja Michael Clayton.

Riippumatta siitä, kuka on uusintakuvauksissa ollut päällepäsmärinä, tärkeintä lienee, että Disneyn ja Lucasfilmin lopullinen visio on parempi kuin mitä se oli ennen uusintakuvauksia – ja laadukas myös yleisön mielestä.

Rogue One: A Star Wars Story -elokuvasta päästään nauttimaan elokuvateattereissa 16. joulukuuta 2016.

Lähde: The Playlist

 

Lisää luettavaa