Gotham Cityn synkät kadut muuntuvat tv-sarjaksi – mukana kaikki klassiset Batman-hahmot

Fox-televisioyhtiö ilmoitti viime syksynä ostaneensa Warnerilta oikeudet Batmanin maailmaan sijoittuvaan tv-sarjaan Gotham, joka keskittyisi seuraamaan Gotham Cityn komisario James Gordonin uran alkuvaiheita. Alkuperäisen ilmoituksen mukaan Batmanin ei ollut tarkoitus esiintyä sarjassa lainkaan.

Suunnitelmiin on kuitenkin nyt tullut muutos, sillä Deadline-sivuston mukaan Fox-pomo Kevin Reilly on vahvistanut, että sarja tulee Gordonin edesottamusten ohella seuraamaan myös Bruce Waynen kehityskaarta noin 12-vuotiaasta aikuiseksi. Reillyn mukaan Wayne kuitenkin pukee Batmanin puvun ylleen vasta sarjan viimeisessä jaksossa.

Komisario Gordonin ja Bruce Waynen lisäksi Gothamissa tullaan näkemään Batmanin tulevista arkkivihollisista ainakin Jokeri, Pingviini, Arvuuttaja ja Kissanainen. Foxin mukaan sarjassa esitellään kunkin ikonisen Batman-roiston syntytarinat.

Gotham-sarjan pilottijakson ohjaajaksi on kiinnitetty Danny Cannon, joka on tv-sarjojen lisäksi ohjannut aiemmin muun muassa Sylvester Stallonen Judge Dredd -kalkkunan (1995) ja Tiedän yhä mitä teit mitä viime kesänä -teinikauhun (1998).

Gothamin käsikirjoitusprosessin on määrä alkaa helmikuussa. Sarjan suunniteltua alkamisajankohtaa Fox ei ole vielä ilmoittanut.

Kuva elokuvasta The Dark Knight Rises (2012).

Lähde: Deadline

(Episodi/JS)

Aiheeseen liittyvät jutut