The Grand Budapest Hotel -ohjaaja tekee seuraavaksi animaatioelokuvan?

9.11.2014 20:24

Herätettyään ihmisten mielenkiinnon puhumalla halustaan rakentaa huvipuisto säveltäjä Mark Mothersbaugh’n kanssa, on Wes Anderson muistuttanut, että tekee yhä elokuvia, vaikka unelmoikin taikamaailmoista.

Uransa menestyneimmän elokuvan The Grand Budapest Hotelin vasta tehnyt ohjaaja on Lissabonin elokuvafestivaaleilla kertonut, että aikoo ehkä palata animaation pariin seuraavassa elokuvassaan.

Kyseessä olisi kuuteen episodiin jaettu tarina, joka ottaa vaikutteensa Vittorio De Sican The Gold of Naples -elokvuvasta. De Sican elokuvassa on kuusi tarinaa, jotka liittyvät toisiinsa vain Napolin kaupungin kautta.

Anderson on aiemmin vihjaillut kirjoittavansa jotain projektia myös The Darjeeling Limited ja Moonrise Kingdom -elokuvatkin kirjoittaneen Roman Coppolan kanssa. Ohjaaja kertoi silloin, että kyseessä on jotain konseptiltaan avantgardemaista, eikä muoto ollut täysin selvä. Ainoa, mitä Anderson osasi kertoa, oli että kyseessä oli juttu, jossa tapahtui useita asioita yhtä aikaa. Ehkä tämä tarina on ottanut muodokseen animaation ja episodirakenteen?

Joka tapauksessa Andersonin paluu animaatioelokuvan pariin kuulostaa hyvältä, sillä Fantastic Mr. Fox oli erinomainen yhdistelmä uutta ja vanhaa Andersonia, jossa ohjaaja pääsi irrottelemaan sekä viemään tutun tyylinsä vielä askeleen pidemmälle.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa