Harrison Ford suostui palaamaan Indiana Jonesin rooliin kahden asian takia

26.3.2016 02:00

Harrison Ford palaa ikoniseen rooliinsa Indiana Jonesina elokuvasarjan viidennessä osassa, jonka ohjaa aikaisemmatkin Indyt ohjannut Steven Spielberg. Nyt Ford on puhunut paluustaan rooliin. Ford on halunnut tehdä uuden Indiana Jones -elokuvan, mutta hän suostui palaamaan rooliin kahden asian takia.

– Olen aina ajatellut, että oli mahdollista tehdä uusi. Mutta en halunnut tehdä sitä ilman Steven Spielbergiä. Enkä halunnut tehdä sitä ilman todella hyvää käsikirjoitusta. Steven kehittelee käsikirjoitusta nyt. Luulen sen olevan sellainen, että voimme olla tyytyväisiä, kertoo Ford.

Viidennen osan tulee käsikirjoittamaan Indiana Jones ja kristallikallon valtakunnan kirjoittanut David Koepp.

Indiana Jones 5 saa ensi-iltansa näillä näkymin heinäkuussa 2019.

Kuva: Indiana Jones ja viimeinen ristiretki

Lähde: Movieweb

(Episodi/LV)

Lisää luettavaa