Haukuttu jännäriohjaaja on tekemässä paluuta

14.9.2015 09:59

The Perfect Guy oli Yhdysvaltain tuottoisin elokuva viikonloppuna. Vaarallisesta suhteesta kertova trilleri keräsi viikonlopun aikana 26,7 miljoonaa dollaria.

Kakkoseksi tuli toinen uusi ensi-ilta, M. Night Shyamalanin kauhuelokuva The Visit, joka tuli myös Suomen teattereihin perjantaina. Vaikka The Visit ei ykköstilaa saavuttanutkaan, se teki 25,7 miljoonan dollarin avaustuloksen, mitä voi pitää erittäin hyvänä, sillä elokuvan budjetiksi on arvioitu vain 5 miljoonaa dollaria.

The Visit on kerännyt myös kohtalaisia arvioita ja sitä voi pitää Kuudennella aistilla läpimurron tehneen Shyamalanin paluuna, sillä hän on viime vuosina tunnettu lähinnä heikoista lipputuloista ja huonoista arvosteluista. Ainakin haukutun ohjaajan ura näyttää olevan pitkästä aikaa noususssa.

Kuvassa Michael Ealy ja Sanaa Lathan elokuvassa The Perfect Guy. Elokuvan mahdollisesta Suomen ensi-illasta ei vielä ole tietoa.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa