Hayao Miyazaki vahvistaa jäävänsä eläkkeelle – kertoo Studio Ghiblin lopettavan elokuvien tekemisen

12.11.2014 12:08

Juuri kunnia-Oscarilla palkittu Hayao Miyazaki on vahvistanut kesällä liikkuneen tiedon animaatiomestarin eläkkeelle jäämisestä.

Samalla ohjaaja on myös kertonut LA Timesille surullisen uutisen, että myös Studio Ghibli luultavasti lopettaa pitkien elokuvien tekemisen.

”Tällä hetkellä emme ole tekemässä uutta elokuvaa. Luulen, että emme enää tee pitkiä teatterilevitykseen tulevia elokuvia”, Miyazaki paljastaa.

Miyazaki povailee myös perinteisen piirretyn animaation loppua.

”Jos tekijät haluavat luoda käsinpiirrettyä animaatiota, sille löytyy kyllä mahdollisuuksia”, ohjaaja sanoo. ”Mutta mikä saattaa olla vaikeaa, on rahoitusasiat. Uskon, että kynän, paperin ja filmin aikakausi on lähestymässä loppuaan.”

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa