Hittisarja Stranger Thingsin neljännestä kaudesta härnätään mystisellä viestillä

Kätketty keräilytuotteen uumeniin.

22.10.2021 16:01

Netflixin Stranger Things jatkuu neljännen kauden jaksoin ensi vuonna. Uuden tuotantokauden kuvaukset on saatu valmiiksi, ja jo tässä vaiheessa tiedetään, että jatkossa ovat mukana yhä mm. Millie Bobby Brownin näyttelemä Eleven, Finn Wolfhardin Mike, Winona Ryderin Joyce ja David Harbourin Hopper. Jälkimmäinen on kuitenkin Harbourin itsensä mukaan muuttunut mies.

Tosifaneille julkaistaan jo ensi kuussa keräilytuote, jonka uumenista löytyy tulevaan kauteen liittyvä härnäke. Kyse on kasarityylisestä kasettisoittimesta, jonka kanssa myydään sarjan erään hahmon salaperäisen viestin sisältävä ääninauha. Vaikka ulkoisesti laite näyttää 1980-luvun tuotteelta, löytyy siitä myös vasta 1990-luvun puolivälissä kehitetty bluetooth-ominaisuus.

Retrohenkisen soittimen hankkiminen ei välttämättä käy käden käänteessä. Sen myynti on rajattu yksinoikeudella yhdysvaltalaiselle Walmart-kauppaketjulle. Ilman tullimaksua ja postikuluja keräilytuotetta myydään ketjussa n. 56 euron ennakkotilaushintaan.

 

Lähteet: Indiewire, DigitalSpy, Walmart

Lisää luettavaa