Hiukan sokeria lopetetun Lucifer-sarjan fanien haavoihin: Luvassa pari ekstrajaksoa lopetuksesta huolimatta

Vajaa pari viikkoa sitten lopetetun Lucifer-sarjan faneille on pian luvassa harvinaista herkkua.

Amerikkalaiskanava Fox lopetti pari viikkoa sitten yllättäen vankan fanijoukon keränneen Lucifer-televisiosarjan, ja fanit ovat ahkerasti kampanjoineet sarjan pelastamisen puolesta siitä asti.

Vaikka mitään varsinaista pelastusta ei (vielä) tullut, on faneille luvassa sentään pientä lohtua.

Kaksi sarjan viimeiseksi jääneelle kolmannelle kaudelle tuotettua jaksoa oli tarkoitus siirtää tulevalle neljännelle kaudelle, mutta eilen ilmoitettiin näiden kahden jakson päätyvän fanien onneksi televisioon, lopettamisesta huolimatta tai oikeastaan sen takia.

Molemmat ekstrajaksot esitetään Yhdysvaltain Foxilla ensi viikon maanantaina, ja ne toivottavasti tulevat olemaan osa sarjan tulevia striimausjulkistuksia.

Jälkimmäisessä jaksossa ollaan vaihtoehtoisessa maailmassa, jossa kertojana kuullaan kirjailija Neil Gaimania.

 

Lähde: TVLine.

Aiheeseen liittyvät jutut