Hobitti-jatko-osa on alkuperäistä parempi koska lohikäärme

8.12.2013 20:00

Viime vuonna tähän aikaan Episodin arvostelija pettyi Peter Jacksonin Hobitti-trilogian avaukseen. Aluksi tähtiä herui vain kaksi, mutta kun elokuvan katsoi saman tien uudelleen, myönnettiin Odottamattomalle matkalle juuri ja juuri lisätähti. Itsetarkoituksellinen kohellus täytyi Jacksonin ammattitaidon vuoksi tunnustaa kuitenkin edes jollain tasolla viihdyttäväksi.

Hobitti – Odottamaton matka -elokuvan jatko-osa Smaugin autioittama maa saa heti ensikatselulla vahvat kolme tähteä. Neljä tähteäkään eivät olisi olleet tavoittamattomissa, ellei selvästi kyseessä olisi trilogian väliosa, joka lähinnä asettelee päätososan pelaajia oikeille paikoilleen pelilaudalle.

Tärkeintä kuitenkin on, että ristiriita kerronnan Taru sormusten herrasta -eeppisyyden ja alkuteoksen pienimuotoisuuden välillä ei enää häiritse katselukokemusta. Hobitti-tarinaan on saatu vauhdikkuutta, joka suurimmalta osaltaan ei enää ole itsetarkoituksellisuutta, ja juoneen lisätyt TSH-elementit ovat nousseet omillaan toimivaksi, jännittäväksi osaksi kokonaisuutta.

Ja ennen kaikkea, siinä on aivan tolkuttoman hyvin toteutettu lohikäärme, joka nostaa aina elokuvan kuin elokuvan arvoa fantasiafanin silmissä.

 

Lisää luettavaa