Hollywood-tähti teki julkisuuteen vuotaneen seksivideon 16-vuotiaan kanssa jo vuonna 1988 – harmitteli nyt olleensa aikaansa edellä!

Demokraattien puoluekokouksesta jonnekin ihan muualle…

29.3.2019 07:03

Rob Lowe vitsaili nyt haastattelussa vuonna 1988 tekemästään seksivideosta. Lowe oli vielä 1980-luvulla ihailtu Hollywood-tähti.

Näyttelijä oli kyseisenä vuonna käymässä demokraattien puoluekokouksessa Atlantassa. Tuolloin hän tapasi kaksi tyttöä baarissa.

Tuolloin 24-vuotias Lowe vei heidät hotellihuoneeseensa ja kuvasi molempien kanssa seksiaktin. Tämän jälkeen hän siirtyi kylpyhuoneeseen – tällä välin tytöt olivat kadonneet, vieneet hiukan rahaa ja videokasetin mennessään.

Myöhemmin kävi ilmi, että toinen tytöistä oli vasta 16-vuotias. Lowe joutui julkisuusmyllyyn ja nöyryytetyksi tapauksen vuoksi. Hollywood ei kuitenkaan kääntänyt tuolloin selkäänsä tähdelle ja hän sai säilyttää uransa ainakin jossain määrin.

– Todellinen moka oli se, että en odottanut 20 vuotta sen tekemistä. Silloin se olisi auttanut uraani, tähti mietti viitaten moniin nykyajan vuotaneisiin seksivideoihin.

Videosta ei vuotanut koskaan julkisuuteen sitä osaa, jossa Lowe harrasti seksiä 16-vuotiaan kanssa. Sen sijaan samasta videosta myytiin versiota, jossa Lowe oli sängyssä amerikkalaisen mallin kanssa.

Näyttelijä tunnetaan nykyisin lähinnä tv-sarjoista.

Lähde: How Stuff Works, News.com.au

Lisää luettavaa