Hollywoodin omat suosikkileffat listattu – mukana yllätyksiä

8.6.2015 14:41

The Hollywood Reporter teki suuren työn ja lähetti kyselyn kaikille Hollywoodin studiopomoille, Oscar-voittajille ja TV-vaikuttajille ja tiedusteli heidän omia suosikkielokuviaan. THR sai yli 2,000 vastausta, josta koostivat listan Hollywoodin omista suosikeista. Kaikki peruselokuvat löytyvät listalta, mutta joukkoon on mahtunut myös yllätyksiä. Erityisesti järjestys saattaa joissain kohti aiheuttaa oudoksuntaa.

Esimerkiksi Paluu tulevaisuuteen sai yllättävän paljon rakkautta ja ylsi korkealle sijoitukselle. Myös The Breakfast Club ylsi korkeammalle sijoitukselle kuin vaikkapa Yksi lensi yli käenpesän. Käy tsekkaamassa lista täältä.

Kuva elokuvasta Kadonneen aarteen metsästäjät.

(Episodi/JR)

Lisää luettavaa