Huippuohjaaja palaa eläkkeeltä Channing Tatumin rikoselokuvan takia

Eläkkeelle jäänyt, mutta yhä ahkerampana eri rooleissa toiminut Steven Soderbergh ohjaa elokuvan nimeltä Logan Lucky.

11.5.2016 23:37

Elokuvan pääosiin on kiinnitetty Channing Tatum, Riley Keough ja Michael Shannon, ja projektia kaupitellaan parhaillaan Cannes’ssa.

Tatum ja Shannon esittävät ”huippusalaisessa” rikoselokuvassa veljeksiä, jotka suunnittelevat NASCAR-kisoissa tehtävän ryöstön.

Soderbergh ei ole ohjannut pitkää teatterielokuvaa sitten vuoden 2013 Side Effectsin, mutta on ohjannut muun muassa HBO-elokuvan Behind the Candelabra ja Cinemax-sarjan The Knick.

Keough on tuttu Soderberghin ohjaamasta Magic Mike -elokuvasta sekä Soderberghin tuottamasta The Girlfriend Experience -sarjasta.

Lähde: The Hollywood Reporter

 

Lisää luettavaa