Hurjapäät ja xXx -ohjaaja Rob Cohenia syytetään seksuaalisesta ahdistelusta – Myös oma tytär on syyttänyt aiemmin tänä vuonna

Kuulostaa erittäin pahalta.

29.9.2019 16:00

Hollywood Reporter uutisoi, että ensimmäisen Fast and Furious -elokuvan ohjaaja Rob Cohenia syytetään seksuaalisesta ahdistelusta ja pahoinpitelystä. Hurjapäiden lisäksi hän on ohjannut elokuvat xXx, Viimeinen lohikäärme ja Muumio: Lohikäärmekeisarin hauta.

Syyttäjän mukaan ohjaaja kävi käsiksi uhriin tämän ollessa tajuton vuonna 2015. Cohen oli väittämien mukaan kutsunut Janen (nimi muutettu) Manhattanille bisneskokoukseen keskustellakseen tulevasta tv-pilotista. Jane oli kertomansa mukaan tuntenut olonsa sekavaksi lounaan jälkeen, mutta jatkanut Cohenin kanssa baariin, koska oli niin innoissaan tulevasta uramahdollisuudesta. Seuraava minkä Jane muistaa on Cohen antamassa hänelle suuseksiä sormet sisässään.

Jane haki raporttien mukaan useasti terapeuttista hoitoa sen jälkeen kun oli tavannut Cohenin. Kaksi Janen läheistä henkilöä on vahvistanut, että Jane kertoi tapauksesta heti kun se oli tapahtunut.

Viime helmikuussa Cohenin vanhin tytär Valkyrie Weather syytti isäänsä seksuaalisesta ahdistelusta. Weatherin mukaan Cohen oli käynyt häneen käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen lapsena. Weatherin mukaan hänen isänsä vei häntä myös katsomaan seksityöläisiä omissa työtiloissaaan Thaimaassa ja Tsekin tasavallassa teini-iästä lähtien. Cohen on kiistänyt väitteet.

Cohenin lakimies kirjoittaa syytösten olevan valhetta. Cohenin lakimies syyttää myös HuffPostia jutun julkaisemista, koska sen tarkoitus on hänen mukaansa vain ruokkia Me Too:ta.

Cohen itse on kirjoittanut kaiken olevan hyvin kivuliasta hänelle. ”Minun täytyy elää sen faktan kanssa, että tyttäreni ja aiemmin poikani ovat päättäneet aloittaa sodan minua vastaan.” Hän kirjoitti myös tuoreesta tapauksesta: ”En ole koskaan pahoinpidellyt, raiskannut, huumannut tai hyväksikäyttänyt ketään. Tämä vihakampanja jonka tyttäreni on masinoinut minua vastaan, ja hänen omat lausuntonsa jotka on vahvistanut ainoastaan hänen äitinsä, on ainoa syy miksi tämä tapahtuu minulle.”

Cohenin mukaan hänen tyttärensä haluaa tuhota hänet. Hän vetoaa myös siihen, että ahdistelija ei saisi yksinhuoltajuutta omista lapsistaan kahdesti, kuten Cohen on saanut.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia