Hurraa! HBO:n hittifantasia His Dark Materialsin kolmas ja viimeinen kausi on kuvattu valmiiksi

Universumin tomua päästään metsästämään vielä kertaalleen.

27.11.2021 19:00

Vuonna 2019 käynnistynyt His Dark Materials -fantasiasarja perustuu Philip Pullmanin samannimiseen kirjatrilogiaan. HBO on esittänyt sarjasta tähän mennessä kaksi tuotantokautta ja kolmas sekä samalla viimeinen kausi on nyt saanut kuvauksensa pakettiin.

Kolmas tuotantokausi tulee koostumaan kahdeksan jakson mittaisesta kokonaisuudesta. Sarja on ollut tuotannossa kokonaisuudessaan kuuden vuoden ajan, mutta nyt on tullut ”aika sulkea viimeisen kappaleen ovet”. Myös Pullman onnittelee ja kiittelee sarjan tuotantotiimiä suuren luokan urakastaan sosiaalisessa mediassa.

Suosittu kirjasarja on kääntynyt mainiosti myös televisiosarjan muotoon. Sillä on IMDb:ssä arvosananaan kelpo 7,9 ja Rotten Tomatoes -sivustolla sen tuoreusprosentti on 81. Tarinan avainrooleisa nähdään muun muassa Dafne Keen, Ruth Wilson, Lin-Manuel Miranda ja James McAvoy.

His Dark Materialsin kaksi ensimmäistä tuotantokautta ovat nähtävillä HBO Max -suoratoistopalvelussa. Tulevalla kolmannella kaudella ei vielä ole julkaisuajankohtaa.

Alla sarjan traileri.

Lisää luettavaa