Hyviä uutisia Inside Outin ja Frozenin faneille

Käsikirjoitus, ohjaus ja musiikit ovat menestystekijöiden käsissä uudessa Disney-elokuvassa.

Inside Out -elokuvan käsikirjoituksesta Oscar-ehdokkuuden ansainnut Meg LeFauve on kiinnitetty ohjaamaan Disneyn tuleva Gigantic-animaatioelokuva yhdessä Nathan Grenon kanssa.

Gigantic on päivitetty versio Jaakko ja pavunvarsi -tarinasta. Tällä kertaa elokuva sijoittuu tutkimusmatkojen aikaiseen Espanjaan, jossa päähenkilö löytää pilvien lomasta jättiläisten maailman. Uuden twistin tarinaan tuo se, että tällä kertaa päähenkilön kanssa ystävystyvä jätti on 11-vuotias vauhdikas ja sisukas tyttö.

Studio yhdistää samalla kaksi jättimenestyksen reseptiä, sillä Disneyn hittiin Frozeniin laulut kirjoittaneet Robert Lopez ja Kristen Anderson-Lopez vastaavat myös Giganticin musiikeista.

LaFeuve työskenteli jo Giganticin käsikirjoituksen parissa, kun kutsu ohjaajan hommiin tuli studiolta. Greno lupailee elokuvan olevan täynnä komediaa ja tunnetta.

Giganticin ensi-ilta on näillä näkymin marraskuussa 2018.

Lähde: Variety

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut