Illalla tv:ssä: brittiläisiä murhamysteerejä kahdella kanavalla

Dekkaritarinoiden ystäville.

20.6.2020 15:06

Ei juhannusta ilman brittiläisiä rikostarinoita. Tänä vuonna niitä voi katsoa melkein putkeen kahdelta eri kanavalta, sillä MTV3:lla nähdään nyt lauantaina klo 17.00 alkaen Agatha Christie -filmatisointi Ruumis kirjastossa ja Yle tv1:llä myöhemmin illalla uudempaa versiointia Ann Cleevesin kirjoittamien romaanien pohjalta.

Cleevesin luoma ylikomisario Vera Stanhope on tittelistään huolimatta monella tapaa kuin Christien luoman neiti Marplen sukulainen. Molemmat ovat keski-iän ylittäneitä ja pintapuolisesti herttaisia täti-ihmisiä, jotka osuvat usein oikeaan päätelmissään. Jo kymmenettä kauttaan nyt Ylellä aloittavan Vera Stanhope tutkii -sarjan alussa Stanhope tiimeineen saa tutkittavakseen murhan, jonka uhri näyttää olleen monen vihamies, mutta syyllisen löytäminen vaatii pienten yksityiskohtien huomaamista ja ylikomisarion harmaavarpusmaisen aseistariisuvaa läsnäoloa kuulustelutilanteissa.

Seuraava tutkittava tapaus onkin aivan erilainen. Hengetön nuorukainen löytyy vedestä, eikä ole selvää, onko kyseessä itsemurha vai murha. Jopa pojan perhesuhteet ovat hämärät. Vaikka Brenda Blethynin Vera on jaksosta toiseen turvallisen lämpöinen mutta määrätietoinen hahmo, uhrien, omaisten ja syyllisten kavalkadissa riittää vaihtelua.

Tammikuussa kotimaassaan ensiesitetyn tuotantokauden jaksot esitetään Ylellä kahteen osaan jaettuna, joten neljän erilaisen tapauksen loppuratkaisua pitää odottaa lineaarisen tv:n puolella aina seuraavaan viikkoon. Yle Areenasta jaksoja voi toki halutessaan katsoa myöhemmin myös putkeen.

Vera Stanhope tutkii Yle tv1:llä lauantaisin 20.6.20 klo 19.40 alkaen ja Yle Areenassa.

Lisää luettavaa