Nyt Netflixissä: Alien soluttautuu ihmisten joukkoon ja kuoppaa tuhosuunnitelmansa – hupaisan scifikomedian kaksi viimeistä kautta lisättiin vihdoin suoratoistoon

Suomessa on aiemmin päästy katselemaan vain sarjan kahta ensimmäistä kautta. Rotten Tomatoes -prosentit 97/87.

Julkaistu:

Netflixiin on lisätty viimein eilen keskiviikkona 1. heinäkuuta loput kaksi tuotantokautta scifikomediasarja Resident Alienia.

Sarjassa seurataan ulkoavaruudesta Coloradoon syöksynyttä muukalaista (Alan Tudyk), jonka alkuperäisenä tehtävänä on tuhota ihmiskunta. Omaksuttuaan paikallisen lääkärin ulkomuodon alien kuitenkin päätyy oppimaan ihmisistä lisää ja lopulta ryhtymään heidän suojelijakseen muita avaruudesta saapuvia uhkia vastaan.

Lue myös: Fanien rakastama scifi-klassikko palaa telkkariin

Lue myös: Rillit huurussa sukeltaa multiversumeihin – katso Stuart Fails to Save the Universe -sarjan hurja traileri

Sarjaa esitettiin alun perin Yhdysvaltain televisiossa vuosien 2021 ja 2025 välillä. Se pohjaa Peter Hoganin ja Steve Parkhousen samannimiseen sarjakuvaan.

Suomen Netflixistä on pitkään pystynyt katselemaan vain sarjan ensimmäisen ja toisen tuotantokauden, mutta nyt kolmannen ja neljännen kauden lisäyksen jälkeen scifikomedioiden ystävät voivat vihdoin katsella koko tarinan läpi.

Rotten Tomatoes -sivustolla sekä kriitikot että muu yleisö ovat pitäneet sarjasta kovasti; sen tuoreusprosentit ovat erinomaiset 97/87. IMSb-sivustolla sen arvosana on tasan 8,0.

Lue myös: Nyt Netflixissä: Eläkeläisyhteisössä vaanii karmiva uhka – Stranger Things -veljesten uusi scifisarja käynnistyi

Kurkista Resident Alien -sarjan kolmannen ja neljännen kauden viralliset trailerit alta.

Youtube video
Youtube video