Illalla tv:ssä: Melko mitäänsanomaton komedia – näyttelijänkin mielestä tämä jatko-osa on turha

IMDb-arvosana 6,3.

14.4.2021 14:03

Illalla esitetään televisiosta elokuva Kaameat pomot 2 (2014).

Mustan komedian jatko-osassa yrittäjiksi ryhtyneet kaverukset Nick, Kurt ja Dale ajautuvat jälleen ongelmiin, kun he joutuvat liikemies Bert Hansonin (Oscar-voittaja Christoph Waltz) huijaamiksi. Tunarikolmikko päättää pelastaa firmansa kidnappaamalla Hansonin pojan. Soppa on taas valmis.

Näyttelijäkaartista löytyvät Waltzin lisäksi muun muassa Jason Bateman, Charlie Day, Jason Sudeikis ja Chris Pine. Triviana mainittakoon, että elokuva on Jennifer Anistonin uran ainut jatko-osa.

Episodin yhden tähden arvostelussa kirjoitettiin näin:

Sean Anders on ollut mukana nakuttelemassa kelpo komedioitakin kuten Millerit ja Hot Tub Time Machine, mutta kun ohjauslistalla on sellaisiakin hirvityksiä kuten Adam Sandlerin himmentämä That’s My Boy, voi pelätä pahinta. On suorastaan kiusallista seurata, miten Kaameat pomot 2:n kelpo näyttelijätkään eivät saa kohtauksiin mitään jännitettä ja komedioissa niin tärkeä rytmitaju ja ajoitus ovat täysin kateissa. Typerryttävän tylsä kohellus ja kirkuminen häviää mille tahansa oman työpaikkasi kommellukselle.”

Bateman tuumi vuonna 2015, että jatko-osa olisi saanut jäädä tekemättä. ”Ihmiset eivät olleet kiinnostuneita näkemään elokuvalle jatkoa”, Bateman sanoi. Bateman tuumi myös, että kaikki menestyneet elokuvat eivät tarvitse jatko-osaa. Menestyksekäs lipunmyynti kuitenkin luo niitä, eikä näyttelijät voi hänen mielestään asialle paljoakaan.

Elokuva esitetään Herolta kello 21.00. Alla traileri.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia