Illan tv-viihteessä on toiminnallinen draama Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 1 (2014).
Katniss Everdeenistä tulee kapinan symboli Quater Quellin areenalla. Hän asuu nyt kapinallisten kanssa, ja hänen päätehtävänsä on pelastaa Peeta, jonka Capitol on vanginnut.
Pääosissa nähdään Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Woody Harrelson sekä Donald Sutherland. Ohjauksesta vastaa Francis Lawrence.
Episodin kolmen tähden arvostelussa kirjoitettiin seuraavasti:
”Hahmoja on itse asiassa niin paljon, ettei päähenkilö Katniss edes mahdu mukaan elokuvan tärkeään – ja lähes ainoaan – toimintaseikkailujaksoon, joka sen vuoksi ei tunnu yhtä tärkeältä kuin sen tarinallisesti pitäisi olla. Katniss ei silti jää syrjään, sillä elokuva on alusta loppuun asti vahvasti eläytyvän Jennifer Lawrencen show’ta. Hän pitää kokonaisuutta kasassa ja paikkaa intensiivisyydellään kevyempien ja värikkäämpien Nälkäpeli-elementtien katoamista ja korvautumista teiniangstisilla ihmissuhde-elementeillä.”
Elokuvassa nähdään myös Philip Seymour Hoffmann, joka kuoli viikkoa ennen kuvausten päättymistä. Hänen loput repliikkinsä annettiin muiden näyttelijöiden lausuttavaksi.
Elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 70. Yleisömittari on luvussa 71.
Elokuva on myös Prime Videossa ja Viaplayssa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Ti 21.1.2025 klo 22.00, STAR Channel
- La 25.1.2025 klo 00.25, STAR Channel