Illalla tv:ssä: Salaliittoteorioista kiinnostunut foliopää osuu kerrankin oikeaan – elokuvan synty kuin tuhkimotarinasta

IMDb-arvosana on 6,7.

28.9.2023 04:30

Illalla on katsottavissa televisiosta elokuva nimeltään Salaliittoteoria (1997).

Tarina kertoo salaliittoteorioita siellä täällä näkevästä Mel Gibsonin esittämästä Jerry Fletcheristä, joka osuu kerrankin oikeaan. Julia Roberts on puolestaan epäuskoinen Alice Sutton, jolle Fletcher yrittää vakuuttaa puhuvansa totta. Sitten juoksennellaan hiukan pahiksia karkuun ja tätä rataa.

Gibsonin ja Robertsin lisäksi näyttelijäkaartista voisi mainita aina loistavan Patrick Stewartin.

Julia Roberts ja Mel Gibson elokuvassa Salaliittoteoria (1997).

Elokuvan syntyyn liittyy varsinainen tuhkimotarina. Ohjaaja Richard Donner huomasi Warner Brosin portin vieressä miehen, jolla oli kyltti. Kyltissä luki ”kirjoitan työtä ja rahaa vastaan.”

Donner tuli ulos autostaan ja ihmetteli, mitä mies oikein puuhaa. Kyltin esittelijä oli käsikirjoittaja Brian Helgeland, joka etsi töitä. Donner päätti antaa Helgelandille mahdollisuuden, joka johti Salaliittoteoria-elokuvan syntyyn. He työskentelivät yhdessä myös Ammattitappajat-elokuvassa. Helgeland oli käsikirjoittamassa niin ikään L.A. Confidentialia.

Tulevat lähetykset:

  • To 28.09.2023 klo 22.10, TV5
  • Su 01.10.2023 klo 18.25, FRII
  • To 05.10.2023 klo 00.15, TV5

Lue myös: Muistatko vielä Melrose Place -kaunotar Heather Locklearin? Tältä raitistunut 62 vuotta täyttänyt tähti näyttää nyt (kuva) – Episodi.fi

Lähde: IMDb

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia