Illalla tv:ssä: Tautista lihaa ja kasoittain riihikuivaa käteistä – onko tässä parasta kotimaista jännitysviihdettä pitkään aikaan?

Hämäriä hevoskauppoja.

27.3.2022 20:30

Jännitystarinoiden keskushenkilöt ovat harvemmin pankkivirkailijoita tai vakuutusalan työmyyriä. Eikä ihme, sillä paperienpyörittelyssä tai näyttöpäätetyössä ei usein ole sitä samaa adrenaliinimyrskyä kuin vaikkapa agenttien tehtävissä. Kansainvälisin voimin tehty Transport yllättää tässä kuitenkin positiivisesti. Konkurssikypsän suomalaisyrityksen hämärä myyntikuvio käynnistää eräästä pankkikonttorista sellaisen dominoefektin, ettei kukaan sen osallisista jää tylsäksi tai tyhjänpäiväiseksi tekijäksi.

Vaikka Transportin kolme keskeisintä hahmoa ovat naisia, sarjan miehet ovat niitä toimijoita, jotka sysäävät pirullisen pelin liikkeelle. He myös tönivät sitä uusiin suuntiin, kun kaikki näyttää päällisin puolin olevan kunnossa. Pankkinainen Marianne (Pirkko Hämäläinen) on jämäkkä lainkuuliaisuudessaan, kunnes irtosuhde yritysjohtajaan (Santeri Kinnunen) tuo hänen pöydälleen epäilyttävän läjän euroja.

Vakuutusyhtiön Inkeri (Maria Heiskanen) on työlleen omistautunut nuuskija, joka haluaa tehdä oikein, mutta rahan valta määrää myös hänen työyhteisössään. Alkuun toisiaan tuntemattoman joukon kolmas jäsen on koeajalla toimittajaksi pyrkivä Johanna (Emmi Parviainen). Hän pyristelee oman isänsä vaikutuspiiristä eroon niin härkäpäisesti, että on kaatua omaan näppäryyteensä.

Pelon maantieteestä ja Neitoperhosta muistettava käsikirjoittaja-ohjaaja Auli Mantila kypsytteli ja laati pitkään tänään tv:ssä alkavan uutuussarjansa käsikirjoitusta. Kuten sanotaan, hiljaa hyvää tulee. Ajatuksella rakennettu kokonaisuus on laadukkaimman pään kotimaista tuotantoa pitkään aikaan.

Transportin tarina etenee kuin konsertti – hahmojen esittely muistuttaa soitinten virittelyä, mutta siitä eteenpäin orkesteri seuraa tiukasti tahtipuikkoa ja nuottejaan. Sarjan alkumetreillä esitellyt hevoskaupat vaikuttavat ehkä irralliselta symbolilta jollekin tulevalle, mutta kuten kaikkein parhaimmin kirjoitetuissa tarinoissa, asian merkitys kasvaa lopulta paljon suuremmaksi.

Jokaisella kolmesta päähenkilöstä on omat soolonsa. Ne yhdistyvät kahdeksanosaisen jatkumon loppua kohden kiehtovaksi vuoropuheluksi, jota säestävät hevosten jännittyneet hirnahdukset ja kavioiden kärkäs kopse.

 

Transport Yle tv1:llä sunnuntaisin alkaen 27.3.21 klo 21.05 ja jaksot myös Yle Areenassa.

Lisää luettavaa