Irina on tänään julkaissut uuden musiikkivideon aiemmin syksyllä julkaistusta Rikoskumppani-sinkustaan.
Musiikkivideolla näkyy runsaasti ennennäkemätöntä materiaalia Järjettömän paska idea -elokuvasta, joka on ohjaaja-käsikirjoittaja Pamela Tolan seuraava elokuva Teräsleidit-menestyselokuvan jälkeen. Järjettömän paska idea saa ensi-iltansa 13. tammikuuta.
Biisi on suunnattu rakkaille rikoskumppaneille – ystäville, jotka rikastuttavat elämää monilla kokemuksilla ja erilaisilla tunnetiloilla. Ystävyys moninaisine tunnetiloineen on kantavana teemana myös Järjettömän paska idea -elokuvassa. Järjettömän paska idea käsittelee läheisen ystävyyden haasteita, mikä puhuttelee Rikoskumppani-artistia Irinaa.
– Ystävyys on ehdottomasti yksi elämän kantavista voimista, toteaa Irina.
– Yhdessä ollaan kipuiltu nuoruuden ja aikuisuudenkin kipuja, mutta myös hölmöilty ja iloittu, kasvatettu toinen toisiamme. En olisi sellainen ihminen, millainen olen nyt, ilman rakkaita rikoskumppaneitani.
Elokuvassa Ripe (Alina Tomnikov) ja Noora (Iina Kuustonen) ovat paitsi elinikäisiä ystävyksiä, myös yhtiökumppaneita ja pelisuunnittelijoita peliyhtiö Krillissä. Järjettömän paska idea kertoo vaikeasta ystävyydestä. Mitä, jos liian läheinen ystävyys alkaa ahdistaa? Entä jos ystävä on valitsemassa järjettömän paskan elämänkumppanin?
Järjettömän paska idea -elokuvan ohjaajan ja käsikirjoittajan Pamela Tolan mukaan leffa ja biisi sopivat hyvin yhteen.
– Elokuvan päähenkilöt Ripe ja Noora ovat aivan kuin biisin kuvaamat rikoskumppanit: parhaat kaverit ja liittolaiset, Tola kertoo.
– Biisissä tämä liittolaisuus on peruskallio, johon rikoskumppanit, toisilleen uskolliset sielunsiskot nojaavat. Järjettömän paska idea kertoo yhden tarinan siitä, mitä voi seurata, jos tuo peruskallio järkkyy.
Katso musiikkivideo alta.

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.