Iron Skyn ennätyksellisestä 7,5 miljoonan euron budjetista noin puolet oli peräisin Suomesta, puolet yhteistuottajilta Saksasta ja Australiasta. Faneilta elokuva sai vajaan miljoonan.
Kun kuvakäsikirjoitusta valmisteltiin vuonna 2009, budjetista oli koossa reilu puolikas ja tekijät kävivät pahimmat itsetutkiskelut.
– Silloin käytiin rankkoja kässärihetkiä ja oltiin todella kaukana alkuperäisistä suunnitelmista. Koko elokuva oli vain yksi painava möntti. Oltiin niin pitkällä, että ei haluttu luovuttaa, mutta silti oltiin niin helvetin kaukana määränpäästä, ohjaaja Timo Vuorensola kertoo tuskaisesta taipaleesta.
Tekijöiden tuoreus ei ollut haitallista elokuvamarkkinoilla.
– Uusi jengi tuo hyvän rytmin tekemiseen. Oli hetkiä, jolloin ei jotain tiedetty, mutta ei siihen silti kaaduttu. Kukaan ei kieltäytynyt yhteistyöstä kokemattomuuden takia. Ja olihan meillä kokopitkä Star Wreck työnäytteenä. Iron Skyn kaksijakoisuus sen sijaan on näkynyt koko projektin ajan kaikessa. Se on mielenkiintoista, miten jotkut haluavat aiheen takia messiin, kun taas toiset kieltävät ottamasta enää ikinä yhteyttä, Vuorensola muistelee.
Haastattelu: Jani Svensk
Iron Sky tänään ensi-illassa.
Lue lisää Iron Skystä uudesta Episodista 3/2012