IS: Evil Dead Risen näytös keskeytettiin tylysti, koska katsojat eivät osanneet käyttäytyä

Elokuvista tuttu ilmiö on rantautumassa Suomeen.

25.4.2023 11:40

Tiedättehän sen tunteen, kun joku alkaa puhumaan kovaäänisesti kesken elokuvan, tai kaivaa kännykän ja alkaa näpräämään sitä, tai nauraa koko ajan aivan väärissä paikoissa, potkii penkkiä, sätkii, tai taputtaa ja hihkuu, kun valkokankaalla tapahtuu jotain? Entäs ne sipsipussien rapistelijat tai pettymyksensä ääneen osoittavat katsojat?

Tämä muun muassa Yhdysvalloista tuttu ilmiö, jossa katsojat ottavat ikään kuin osaa elokuvan tapahtumiin, on ikävä kyllä rantautumassa myös Suomeen, kuten Finnkino Itiksessä tapahtui lauantaina.

Ilta-Sanomat uutisoi, kuinka Evil Dead Risen näytös piti keskeyttää, koska ihmiset näpräsivät kännyköitään ja keskustelivat kovaäänisesti kesken elokuvan. Esitys keskeytettiin ja henkilökunta joutui ohjeistamaan katsojia tietyistä hyvän käytöksen etikettisäännöistä, jonka jälkeen elokuva jatkui ilman sen kummempia kommelluksia.

Finnkinon myyntijohtaja Hannele Wolf-Mannila on tyytyväinen, että häiriökäyttäytymisestä on kerrottu henkilökunnalle.

Lue Ilta-Sanomien juttu täältä.

Alla neljän tähden Evil Dead Risen traileri.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia