J.J. Abrams on vihainen Lucasfilmille – pilasivat miehen vision

Star Wars -elokuvat tulivat ja menivät. Seuraavaksi nähdään Star Wars -sarjoja. Uusia elokuvia saamme odotella vielä joitain vuosia.

Skywalkereiden saaga sai päätöksensä, mutta eipä The Rise of Skywalkerista muisteltavaa juuri jäänyt. Odotukset olivat kovat, mutta elokuva teki mahalaskun.

Ohjaaja J.J. Abrams on paljastanut, että hänen versionsa oli aivan erilainen. Hänen leikkauksessaan olisi ollut paljon enemmän tarinaa.

Spoilereita:

Abramsin versiossa olisi selitetty Palpatinen paluu paremmin, Rosella olisi ollut huomattavan paljon enemmän valkokangasaikaa ja olisipa siinä nähty myös vanhoja tuttuja jediritareita pelkkien ääniensä sijaan.

Huhut kertovat, että Lucasfilmin pomo Kathleen Kennedy, ja jossain määrin myös George Lucas, pelästyivät The Last Jedin saamaa vihaista palautetta, joten he päättivät leikata elokuvasta suuren osa Abramsin ideoista pois.

Abrams ei ole huhujen mukaan erityisen tyytyväinen tähän päätökseen.

Sanomattakin on selvää, ettei Abrams Cutia tulla näkemään koskaan.

Lähde: We Got This Covered

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut