James Gunnin piti kuvata viisi Peacemakerin osaa uusiksi viime hetken näyttelijävaihdoksen takia

Välillä käy näin.

17.1.2022 14:02

James Gunn joutui tiukan paikan eteen, kun hän joutui vaihtamaan Chris Conradin (Young Hercules, Patriot) Freddie Stromaan (Bridgerton, The Crew) kesken Peacemakerin kuvausten. Gunn joutui kuvaamaan viisi osaa uudelleen.

Conrad oli pestattu näyttelemään sarjassa nähtävää Vigilantea, mutta jonkinlaisten taiteellisten erimielisyyksien takia hänet vaihdettiin Stromaan.

– Hän tuli myöhään mukaan. Olimme jo kuvanneet viisi ja puoli osaa, kun kävi selväksi, että olimme aivan eri mieltä erinäisistä sarjaan liittyvistä asioista. En usko, että hän olisi ollut valmis jatkamaan pitempään. Jouduin nappaamaan Freddien mukaan ja kuvaamaan kaikki ne kohtaukset uudelleen. Ohjasin kaikki Vigilanten kohtaukset sarjassa, Gunn kertoo.

Peacemakerista on nyt julkaistu kolme ensimmäistä osaa. Loput julkaistaan torstaisin HBO Maxissa.

Alla traileri.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa