Jani Volasen Munkkivuori-sarja putsasi pöydän Venla-gaalassa

Kultainen Venla -palkinnot jaettu vuoden 2022 parhaille tv-ohjelmille ja tekijöille.

20.1.2023 22:00

Vuoden 2022 parhaat tv-ohjelmat ja niiden tekijät on palkittu Kultainen Venla -gaalassa 20.1.2023. Eniten palkintoja sai draamasarja Munkkivuori. Suomen Kansallisoopperalla järjestetyn gaalan juonsivat Vappu Pimiä, Ernest Lawson ja Joonas Nordman. Suoran lähetyksen televisioinnista vastasi MTV3.

Tv-alan ammattilaisista koostuva Televisioakatemia ry:n jäsenistö äänesti voittajat esituomaristojen laatimien shortlistojen pohjalta. Yleisöäänestyksen perusteella jaettiin palkinnot Vuoden esiintyjälle ja Vuoden ohjelmalle.

Vuoden draamasarjana palkittiin Elisa Viihde Viaplayssä esitetty Munkkivuori. Sarja sai yhteensä neljä palkintoa, kun Jani Volanen palkittiin sekä Vuoden käsikirjoittajana (fiktio) että Vuoden ohjaajana (fiktio), ja Laura Birn palkittiin sarjasta Vuoden sivuosanäyttelijänä.

Ylellä esitetty Aikuiset palkittiin viime vuoden tapaan Vuoden komediasarjana, ja Anna Airola voitti roolillaan Vuoden pääosanäyttelijän palkinnon.

Yhteensä kolme palkintoa sai Ylellä esitetty Elämäni biisi. Ohjelma palkittiin kolmatta kertaa Vuoden musiikkiviihteenä; lisäksi Petja Peltomaa palkittiin Vuoden ohjaajana (viihde, reality & events) sekä Katja Ståhl palkittiin Vuoden juontaja -palkinnolla, joka jaettiin nyt ensimmäisen kerran.

Vuoden viihdeohjelmaksi valittiin jo seitsemättä kertaa Sohvaperunat. Voittokulkuaan jatkoivat myös Suurmestari, joka palkittiin kolmatta kertaa Vuoden game showna sekä Tanssii tähtien kanssa, joka valittiin neljättä kertaa Vuoden kilpailurealityksi. Vuoden seurantarealitynä palkittiin Ylen Tytöt 18.

Vuoden lifestyle-ohjelman palkinnon sai uutuussarja Kaaoksen kesyttäjät. Vuoden keskusteluohjelman palkinnon puolestaan sai Joonas Nordman Show. Vuoden lasten- ja nuortenohjelmaksi valittiin Helsingin Sanomien HS Lasten uutiset. Vuoden event-ohjelmana palkittiin UMK22. Vuoden urheiluohjelma -palkinnon vei MTV:n Jääkiekon MM-kisat.

Vuoden käsikirjoittaja (viihde, reality & events) -palkinnolla palkittiin Marjo Vilkko sarjasta Kylmän sodan Suomi. Vuoden asiaohjelma- ja dokumenttisarjan palkinnon sai Yle Perjantai-dokkarit. Vuoden uutis- ja ajankohtaisohjelmaksi valittiin MOT.

Elämäntyöpalkinnolla palkittiin koko kansalle tuttu ja rakastettu tv-kasvo, toimittaja ja tietokirjailija Helena Petäistö.

Yleisöäänestyksessä ääniä annettiin yhteensä n. 112 000. Vuoden ohjelma -palkinnon sai Puoli seitsemän, ja vuoden esiintyjänä palkittiin Gogin kantabaari -ohjelmasta tuttu Constantinos ”Gogi” Mavromichalis.

KULTAINEN VENLA OHJELMAPALKINNOT 2022:

Vuoden lifestyle-ohjelma 2022
Kaaoksen kesyttäjät (MTV3, Rabbit Films)

Vuoden seurantareality 2022
Tytöt 18 (Yle Areena ja Yle TV2, Yle Luovat sisällöt ja media)

Vuoden event-ohjelma 2022
UMK22 (Yle TV1 ja Yle Areena, Yle Luovat sisällöt ja media)

Vuoden urheiluohjelma 2022
Jääkiekon MM-kisat (MTV3 ja C More, MTV)

Vuoden musiikkiviihde 2022
Elämäni biisi, 4. kausi (Yle Areena ja Yle TV1, Yellow Film & TV)

Vuoden game show 2022
Suurmestari, 3. kausi (MTV3, Rabbit Films)

Vuoden kilpailureality 2022
Tanssii tähtien kanssa, 15. kausi (MTV3, Banijay Finland)

Vuoden asiaohjelma- ja dokumenttisarja 2022
Yle Perjantai-dokkarit (Yle Areena ja Yle TV1, Yle Uutis- ja ajankohtaistoiminta)

Vuoden uutis- ja ajankohtaisohjelma 2022
MOT (Yle TV1 ja Yle Areena, Yle Uutis- ja ajankohtaistoiminta)

Vuoden lasten- ja nuortenohjelma 2022
HS Lasten uutiset (Nelonen, Helsingin Sanomat)

Vuoden keskusteluohjelma 2022
Joonas Nordman Show, 3. kausi (MTV3, Yellow Film & TV)

Vuoden viihdeohjelma 2022
Sohvaperunat, 14. kausi (Yle Areena ja Yle TV2, Endemol Shine Finland)

Vuoden komediasarja 2022
Aikuiset, 3. kausi (Yle Areena ja Yle TV1, Yellow Film & TV)

Vuoden draamasarja 2022
Munkkivuori (Elisa Viihde Viaplay, Rabbit Films)

KULTAINEN VENLA TEKIJÄPALKINNOT 2022:

Vuoden pääosanäyttelijä 2022
Anna Airola sarjasta Aikuiset, 3. kausi (Yle Areena ja Yle TV1, Yellow Film & TV)

Vuoden sivuosanäyttelijä 2022
Laura Birn sarjasta Munkkivuori (Elisa Viihde Viaplay, Rabbit Films)

Vuoden käsikirjoittaja (fiktio) 2022
Jani Volanen sarjasta Munkkivuori (Elisa Viihde Viaplay, Rabbit Films)

Vuoden käsikirjoittaja (viihde, reality, events) 2022
Marjo Vilkko ohjelmasta Kylmän sodan Suomi (Yle Areena ja Yle TV1, Intervisio)

Vuoden ohjaaja (fiktio) 2022
Jani Volanen sarjasta Munkkivuori (Elisa Viihde Viaplay, Rabbit Films)

Vuoden ohjaaja (viihde, reality, events) 2022
Petja Peltomaa ohjelmasta Elämäni Biisi (Yle TV1 ja Yle Areena, Yellow Film & TV)

Vuoden juontaja 2022
Katja Ståhl ohjelmasta Elämäni Biisi (Yle TV1 ja Yle Areena, Yellow Film & TV)

KULTAINEN VENLA YLEISÖPALKINNOT 2022:

Vuoden esiintyjä 2022
Constantinos ”Gogi” Mavromichalis

Vuoden ohjelma 2022
Puoli seitsemän

KULTAINEN VENLA ELÄMÄNTYÖPALKINTO 2022:
Helena Petäistö

Lisää luettavaa