Vuoden 2021 Ghostbusters: Afterlife -elokuvan ohjaaja Jason Reitman kertoo tuoreessa haastattelussa, että hän haluaa tehdä Haamujengi-elokuvan, joka sijoittuisi Yhdysvaltojen ulkopuolelle.
”Maailmassa on loputon määrä kummitustarinoita, jotka sijoittuvat muuallekin kuin Manhattanille”, hän kommentoi Empire-julkaisulle.
Maaliskuun 22. päivä ilmestyvässä Ghostbusters: Frozen Empiressä palataan New Yorkin hylätylle paloasemalle, eli sinne mistä kaikki alkoi vuonna 1984.
Elokuvan on ohjannut Gil Kenan ja paluun tekee koko elossa oleva Haamujengi-kolmikko.
Reitman ei kerro, onko Frozen Empiren jatko jo konkreettisesti vireillä vai pelkkä ajatusleikki. Ilmeisesti hän haluasi ottaa pesäeroa vanhan kierrätykseen. Vuonna 2022 menehtyneen isänsä (Ivanin) perintöä hän ei kuitenkaan aio hukata.
”On ollut todella huikeaa päästä kertomaan isäni tarinoita eteenpäin”, hän toteaa.
Ivan Reitman ohjasi kaksi ensimmäistä Haamujengiä, jotka olivat massiivisia menestyselokuvia 1980-luvulla.
Lähde: Film News