Jättiläisten tappajalla on vain taivas rajana

13.3.2013 16:33

Sekä satuelokuvan Jack the Giant Slayer että Warm Bodies -elokuvan tähti, 23-vuotias Nicholas Hoult on tämän hetken kuumimpia nuoria tähtinimiä. Hän työstää parhaillaan neljättä Mad Max -elokuvaa George Millerin kanssa ja on kiinnitetty myös X-Men-jatko-osaan Days of Future Past. Hoult aloitti yhteistyön vuodelle 2014 aikataulutetun X-Menin ja Jack the Giant Slayerin ohjaaja Bryan Singerin kanssa vuonna 2011, jolloin ilmestyi X-Men: First Class.

Jaakko ja pavunvarsi oli Singerille tuttu lapsuuden satu. Se tunnetaan lukemattomina versioina eri kulttuureissa, ja sen varhaisimmat versiot on jäljitetty 1100-luvulle.

– Minua viehätti jo silloin, kuinka petollisen yksinkertainen taru on, mutta silti täynnä mielikuvitusta, ohjaaja muistelee. – Halusin herättää legendan potentiaalin eloon, siirtää satukirjojen piirrokset elämää suuremmiksi kuviksi.

Singerin versio yhdistelee lempeitä Jaakko ja pavunvarsi -satuja vanhempiin ja synkempiin jättiläisentappajataruihin, jotka ovat perua samoilta ajoilta kuin kuningas Arthurin legendat. Lisäksi tekijät ottavat moderneja vapauksia kerronnassaan.

Tarinan Jack unelmoi enemmästä kuin vain maatilalla raatamisesta.

– Tarvitsimme karismaattisen sankarin, josta silti välittyisi maailmasta tietämätön viattomuus, Singer kuvailee. – Nick ei ole pelkästään lahjakas näyttelijä, hän on myös hauska tyyppi. Hän pystyi kuljettamaan Jackin ujosta ja heikosta pojasta sankariksi, jollaiseksi hänen täytyy tulla, ja hallitsi samalla siihen liittyvän huumorin.

– Asiat eivät aina mene kuten Jack suunnittelee, mutta hän putoaa jaloilleen, Hoult arvioi hahmoaan. – Hän on hyvä ihminen ja yrittää parhaansa. Kun hän rakastuu prinsessaan ja tämä joutuu vaaraan, hänen ainut ajatuksensa on auttaa.

– Elokuvassa on paljon pelottavia ja shokeeraavia hetkiä. Jättiläiset ovat todellisia pahiksia, jotka nauttivat ihmisten syömisestä, Singer paljastaa. – Mutta kaikessa on mukana hauskuutta. Tavoitteeni oli tehdä elokuva, josta aikuiset voivat nauttia unohtamatta, että se perustuu lapsuudesta tuttuun tarinaan.

Lue lisää Jack the Giant Slayer -elokuvasta uudesta Episodista 3/2013. Ilmestyy 15.3.2013.

(Episodi/SF Film/JV)

 

Lisää luettavaa