Jättistudio halusi tehdä Terrifieristä massaviihdettä – ohjaaja kieltäytyi, koska olisi joutunut luopumaan goresta

Mieluummin gorea kuijn puolivillaista klisesoppaa, eikö vain?

10.9.2024 23:33

Terrifier-elokuvat ovat mielenkiintoinen kauhuilmiö. Elokuvat on tehty minibudjetilla, mutta ne ovat kuitenkin löytäneet laajan yleisön pelkän viidakkorummun avulla.

Leffasarjan luoja ja ohjaaja Damien Leone on saanut pidettyä kaikki taiteelliset langat hyppysissään, joten elokuvat eivät ole valahtaneet minnekään R-ikärajatasolle, vaan niissä nähdään brutaalia goremättöä.

Suuret elokuvastudiot ovat tietenkin kiinnostuneita näin merkittävistä indiehiteistä, mutta Leone on kieltäytynyt yhteistyöstä niiden kanssa. Leone ei suostu kuitenkaan paljastamaan mikä studio oli häneen yhteydessä.

– He olivat kiinnostuneita, koska tein elokuvani niin pienellä budjetilla. He halusivat tehdä rebootin massoille. En ole lainkaan kiinnostunut sellaisesta. He olisivat kuitenkin vain sanoneet minulle, että ”sen pitää olla r-leimattu, etkä voi tehdä niin gorepitoista juttua”, Leone kertoo.

Terrifier-elokuvien tärkein myyntivaltti ovat juuri äärimmäisyyksiin viedyt tappokohtaukset. R-leimattuna slasherina Terrifier olisi vain yksi monien joukossa.

– Eivät he olisi todellakaan antaneet minun kuvata Terrifier 3:n ensimmäistä kymmentä minuuttia. Päätin silloin pysyä rehellisenä franchiselle.

Ensimmäisen Terrifierin budjetti oli vaivaiset 35 000–55 000 dollaria. Se tienasi lähes puoli miljoonaa dollaria.

Kakkosleffan budjetti oli 250 000 dollaria, mutta se tienasikin jo 15,7 miljoonaa dollaria lippukassoilla.

Terrifier 3:n budjeti on kaksi miljoonaa dollaria, joka luultavasti näkyy laadussa.

Terrifier 3 on tulossa teattereihin 30. lokakuuta. Alla traileri.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia