Jena Malonea käytettiin seksuaalisesti hyväksi Nälkäpelejä kuvatessa

Hirveä juttu!

6.3.2023 20:01

Jena Malone näytteli Nälkäpeli-leffoissa Johanna Mason -nimistä hahmoa. Malone on nyt paljastanut, että häntä käytettiin seksuaalisesti hyväksi elokuvia kuvatessa.

Malone nähtiin ensimmäistä kertaa vuoden 2013 Nälkäpeli – Vihan liekit -elokuvassa.

Hän julkaisi Instagramissa vanhan kuvan, joka on otettu juuri Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 2 -elokuvan kuvausten päättymisen jälkeen. He olivat kuvanneet Ranskassa ja kuvaustiimi oli juuri hyvästellyt toisensa.

– Pariisi ei kohdellut minua hyvin sillä kertaa, koska minulla oli meneillään paha ero, ja eräs työkaverini käytti minua hyväksi. Olin silti niin kiitollinen projektista sekä niistä ihmisistä, joiden kanssa tulin läheiseksi. Sekavat tunteet valtasivat minut. Olen vasta nyt opetellut käymään niitä läpi, Malone kertoo julkaisussaan.

– Toivoisin, ettei tämä kokemus olisi sidottu traumaan, mutta kaipa se on sitä elämän arvaamattomuutta: kuinka hillitä kaaosta kauneudella. Olen tehnyt kovasti töitä parantuakseni. Olen myös pyrkinyt antamaan anteeksi sille ihmisille, joka käytti minua hyväksi, sekä tekemään rauhan itseni kanssa.

– Paljon rakkautta kaikille selviytyjille. Paranemisprosessi on kuitenkin niin hidas. Olen täällä teitä varten, mikäli jonku haluaa jutella kanssani. Laita minulle yksityisviestiä ja sinulla on turvallinen tila, jossa voit tulla kuulluksi, Malone sanoo.

Malone ei myöskään halunnut paljastaa hyväksikäyttäjänsä nimeä cancel-kulttuurin takia. Hän ei myöskään näe, että oikeudenkäynti parantaisi häntä.

Alla Malonen julkaisu.

Lähde: Entertainment Weekly

Lisää luettavaa