Jennifer Lopezin tähdittämä musikaalielokuva Kiss of the Spider Woman sai aplodit seisaaltaan Sundancen elokuvajuhlilla sunnuntaina.
Lopezilla oli vaikeuksia hillitä tunteitaan, eikä kiitospuheesta meinannut aluksi tulla mitään. Lopulta hän sai kasattua itsensä ja kertoi odottaneensa kyseistä hetkeä koko elämänsä.
Lavalla Lopez kertoi, että oli pienenä katsellut äitinsä kanssa West Side Storya ja haaveillut näyttelevänsä musikaalissa. Nyt ohjaaja Bill Condon toteutti pitkäaikaisen unelman. Punaisen maton haastattelussa Lopez kertoi, että oli jo aiemmin pyrkinyt Hollywoodin musikaalielokuviin, kuten Evita, Chicago ja Nine.
Kiss of the Spider Woman perustuu vuoden 1976 romaaniin. Se tehtiin elokuvaksi 1985 ja Broadway-näytelmäksi 1993. Tarina kertoo argentiinalaiseen vankilaan joutuneesta kampaajasta, joka pakenee tuskaista tilannetta käyttämällä rikasta mielikuvitustaan.
Katso koskettava kiitospuhe alta.